Miten jakaantuvat miesten seurajoukkueet palloilussa ja jääkiekiekossa pääsarjoissa Suomessa

Äimistelen seurajoukkueiden sijaintia Suomen kartalla paikkakunnittain miesten osalta jalkapallon Veikkausliigan, jääkiekko-Liigan, pesäpallon Superpesiksen, Lentopalloliigan, Korisliigan, Salibandyliigan, Jääpallon Bandyliigan ja Käsipallon SM-liigan joukkueista.  Yritin ottaa tasapuolisesti mukaan naiset ja vielä seuraavat ns.ykköstasotkin, mutta blogista olisi tullut liian pitkä ja pitää niistä äimistellä toisella kertaa.  Naisissa olisi muutamia paikkakuntia tullut lisää ja ykkösten sarjoissa samoin. Tilanne on kuta kuinkin tämä joukkueiden osalta kaudella 2015 – 2016 liiga-tasoilla.

Suuremmilla paikkakkunnilla on tietenkin enemmän joukkueita, mutta muutamille pienillekkin mahtuu pari joukkuetta pääsarjoihin. Vaikuttaako lajien esiintymiseen paikkakunnilla – suuri asukasmäärä, kulttuuri, aktiivinen nuorten harjoitteleminen hyvän valmennuksen vuoksi vai hyvät taloudelliset syyt ja siitä johtuva pelaajien ostaminen paikkakuntien joukkueisiin.

Seuraavassa luettelo kunnista, joissa on eniten pääsarjoissa miesten joukkueita ja vertailuna asukaspohja. Sekin tosin ei kerro kaikkea, koska Etelä-Suomessa on kuntia lähekkäin paljon ja ihmisiä enemmän, siksi liikkuvuus niiden välillä on helpomaa. Kuntia liittyy taas yhteen jatkuvasti ja se vielä vääristää asukaslukua. Suurten opiskelupaikkakuntien on myös helpompi tehdä paikkakunnille huippujoukkueita. Rahallakaan ei kaikkea enää saa ja hevosella pääse, siitä on esimerkkeinä pääsarjoista luopuneita ja konkurssiin menneitä joukkueita. Toisaalta taas kabinettipäätöksillä nostetaan joukkueita liigoihin, ilman urheilullista karsintaa.

Tässä tilastoa pääsarjojen seuroista miehissä Suomesta:

1. Helsinki – asukkaita 625 000 ja joukkueita 10. Jalkapallossa HJK ja HIFK, koripallossa Segults, jääpallossa Botnia ja HIFK , salibandyssä SSV ja Tapanilan Erä,  jääpallossa HIFK, käsipallossa Dicken ja HIFK.

2. Tampere – asukkaita 223 000 ja joukkueita 7. Jääkiekossa Tappara ja Ilves, jalkapallossa Ilves, koripallossa Pyintö, lentopallossa Rantaperkiön Isku ja salibandyssä Classis ja KooVee.

3. Jyväskylä – asukkaita 135 000 ja joukkueita 4. Jääkiekossa Jyppi,  Kiri superpesiksessä, JPS jääpallossa ja Happee salibandyliigassa.

4. Oulu – asukkaita 196 000 ja joukkueita 4. Jääkiekossa Kärpät, lentopallossa ETTA, jääpallossa OLS ja samoin salibandyssa.

5. Joensuu – asukkaita 75 000 ja joukkueita 4. Lentopallossa Riento, koripallossa Kataja, salibandyssä JOSBA ja pesäpallossa joukkue Superissa.

6. Turku – asukkaita 184 000 ja joukkueita 4Jalkapallossa Inter, jääkiekossa TPS , salibandyssa TPS ja käsipallossa ÅIFK.

*****

7. Seinäjoki – asukkaita 61 000 ja joukkueita 3. Jalkapallossa SJK, pesäpallossa Jymyjussit ja salibandyssä SPV.

8. Kuopio – asukkaita 111 000  ja joukkueita 3. Jääkiekossa Kalpa, jalkapallossa KuPS ja LEKA lentopallossa.

9. Lappeenranta – asukkaita 72 000 ja joukkueita 3. Jääkiekossa SaiPa, jääpallossa Veiterä ja salibandyssa NST.

10. Kuovola – asukkaita 86 000 ja joukkueita 3. Kouvot koripallossa, jääkiekossa KooKoo ja pesäpallossa joukkue Superissa.

11. Espoo – asukkaita 270 000 ja joukkueita 3. Jääkiekossa Blues ja salibandyssa Westend ja Esport Oilers.

*****

12. Lahti – asukkaita 103 000 ja joukkueita 2. Jääkiekossa Pelicans ja jalkapallossa FC Lahti.

13. Vaasa – asukkaita 66 000 ja joukkueita 2. Jääkiekossa Sport ja jalkapallossa VPS.

14. Kotka – asukkaita 54 000 ja joukkueita 2. Koripallossa ja jalkapallossa perinteiset KTP:eet.

15. Pori – asukkaita 85 000 ja joukkueita 2. Jääkiekossa Ässät ja jääpallossa Naukerä.

16. Rovanniemi – asukkaita 61 000 ja joukkueita 2. Jalkapallossa RoPS ja lentopallossa Perungan Pojat.

17. Loimaa – asukkaita 17 000 ja joukkueita 2. Koripallossa Bisons ja lentopallossa Hurrikaani.

18 . Rauma –  asukkaita 39 000 ja joukkueita 2. Jääkiekossa Lukko ja salibandyssä SALBA.

19. Nokia – asukkaita 33 000 jajoukkueita 2. Koripallossa BC-Nokia ja salibandyssä KRP.

20. Vantaa – asukkaita 211 000 ja joukkueita 2. Lentopallossa Korson Veto ja käsipallossa Atlas.

21. Riihimäki – asukkaita 29 000 ja joukkueita 2. Käsipallossa Cocks ja Dynamo.

*****

Lisäksi on seuraavilla paikkakunilla yksi pääsarjan joukkue satunnaisessa järjestyksessä eri lajeissa:

22. Kauniainen – käsipallo HC West,  23. Siuntio -käsipallo SIF, 24. Karjaa – käsipallo BK-46, 25. Porvoo – jääpallo Akilles, 26. Mikkeli – jääpallo Kampparit, 27.Warkaus – jääpallo WP-35, 28. Hämeenlinna – jääkiekko HPK, 29. Pielavesi – lentopallo Sampo, 30. Sastamala – Vammalan lentopallo, 31. Kalajoki – lentopallo LiigaSärkät,  32. Kauhajoki – koripallo Karhu, 33. Salo – koripallo Vilpas, 34. Kokkola – lentopallo Tiikerit, 35. Raisio – lentopallo Loimu, 36. Maarianhamina – jalkapallo IFK ja 37.Lapua -koripallo Korikobrat.

Superpesiksessä seuraavilta paikkakunnilta on vielä joukkue: 38.Sotkamo, 39.Hyvinkää, 40.Kitee, 41 Raahe – Pattijoki, 42 Alajärvi, 43.Vimpeli, 44.Kankaanpää, 45.Ilmajoki – Koskenkorva ja 46.Kitee.

Siis laskelmieni mukaan 46:llä paikkakunnalla pelataan edellä mainituissa pääsarjoissa Suomessa pelejä. Pienin paikakunta taitaa olla Vimpeli asukasluvultaan 3000 ja Pielavedelläkään ei ole asukkaita lentopallon pääsarjan paikkakuntana kuin 4800. Suurin asukasmäärältään 47 000 oleva paikkakunta on Lohja, ilman pääsarjan joukkuetta. Lisäksi ilman pääsarjan joukkuetta olevia tunnetuimpia kaupunkeja on Imatra 28 000, Kajaani 37 000, Pieksämäki 19 000,  Savonlinna 35 000, Kerava 35 000 ja Kemi ja Iisalmi 21 000 asukkaan kaupunkeina.

Pesäpallossa Superpesis laajenee ja tulevaisuudessa saattaa Oulusta, Imatralta ja Haminalta olla joukkue Superissa. Tunnetut koripallopitäjät Äänekoski ja Forssa on nyt ilman Korisliigan joukuetta Suomessa. Pesäpallossa ja lentopallossa on pääsarjoissa pienempien kuntien joukkueita ja taas jääkiekko, koripallo ja jalkapallo keskityy suuremmille paikakunnille ja käsipallo on hyvinkin eteläkeskeinen. Pohjanmaalla on vielä Seinäjoen ympärillä paljon pesäpallojoukkeita, mutta taloudellinen panostus näyttää menevän siellä nyt sponsoreiden toimesta jalkapalloon, esimerkkinä SJK. Seinäjoki ja Nurmo yhdistyivät pesäpallossa, mutta kovinkaan hyvää tulosta se ei ole vielä tuottanut.

Koripallossa joutuivat Espoon Honka ja Lahden NMKY luopumaan Korisliigasta taloudellisten vaikeuksien vuoksi ja Lappeenrannallekkin taisi käydä samoin. MyPa Kouvolan seudulta ei saanut lisenssiä hyväksytyksi Veikkausliigassa ja TPS Turusta samoin.

Jääkiekko taas keskittyy länsirannikon, Tamperereen ja pääkaupunkiseudulle. HelsinkiläinenJokerit pelaa vielä KHL-liigaa Venäjällä. Kuten tuli mainittua pääsarjoista seuraavien ykköstasojen tilastointi antaisi vielä laajemman kuvan joukkuieden määristä paikkakunnittain ja samoin naisten pääsarjojen luettelo, mutta tarinasta tulisi pitkä ja tämäkin äimistely antaa jonkinlaisen kuvan, mitkä lajit vaikuttaa missäkin päin Suomea.

Mainittakoon vielä, että amerikkalisen jalkapallon Vaahteraliigassa pelaa seuraavat joukkueet: Helsinki 69 ers, Helsinki Roosters, Seinäjoki Coroodlies, Porvoo Butehers, Turku Trojans ja Vantaa TAFT.

Baseballin ja pesäpallon jonkinlaista yhditymistä odotan mielenkiinnolla, koska silloin saadaan suuempiinkin kaupunkeihin pesäpallo-baceball yhdistelmä joukkueita. Baseball-liigassa Suomessa on 2014 pelannut seuraavat joukkueet: Bullets Helsinki, Expos Espoo, METS Helsinki, Piretes Lahti, Puumat Helsinki ja Tigers Tampere.

Jos joku sattuu tämän lukemaan ja huomaa virheitä äimistelyssäni, niin mielelläni otan kommentit korjausta varten vastaan!

 

 

Polkujuoksujen suosio kasvamassa Suomessa

Muutaman vuoden aikana on polkujuoksujen nimellä olevien juoksutapahtumien suosio noussut räjähdysmäisesti Suomessa, niin kilpailujen määrillä kuin osanottajienkin suurenevilla joukoilla. Parhaissa tapahtumissa ollut mukana jopa 500 osanottaajaa. Polkujuoksut eivät ole sinällään mikään uusi ilmiö, sillä erilaisia maastojuoksu-hölkkiä on järjestetty jo 70-luvulta lähtien. Impivaaan juoksu ja Pirkan hölkkä on tuttuja monelle juoksun harrastajille. Näissä aikaisemmissa juoksuissa ei kuitenkaan vaikeampia polkuja ollut kovinkaan runsaasti, vaan maastoksi katsottiin jo metsäautotiet ja hyväkuntoiset polut; varsinaisia metsätaipaileita ja huonokuntoisia polkuja ei ollut matkan määrään nähden kovinkaan paljon.

Ulkomailla keski-Euroopassa järjestettiin erilaisia vuorijuoksuja jo kauan sitten, mutta ne eivät olleet siloin suomalaisten suosiossa.

Mikä on sitten varsinaisen polkujuoksun käsite, suhteutettuna tavallisiin entisajan maastojuoksuihin. Itse katsoisin polkujuoksun kriteerit täyttyvän noin 10 km juoksutapahtumassa, jossa 90 % matkasta on mutkaista polkua, juurakkoa, kiveä ja mäkeä. Juoksu vaatii siis suurimman osan matkasta juoksijalta teknisyyttä ja maaston lukemista, verrattuna sileisiin kangasmaastohölkkiin. Juoksin kaikenlaisia maastohölkkiä kolmekymmentä vuotta ajalla 1978 – 2006 ympäri Suomen,  aina Impivaaan 30 km juoksun voittoon 1991 saakka ja vain kolme juoksutapahtumaa täyttää mielestäni rehellisen polkujuoksun kriteerit. Ne olivat 80-luvun  puolessavälissä juostu Pudasjärven Syötehölkkä ja Lieksassa 2005 juoksemani Saavan juoksu. Niissä oli suota, maastoa, mäkeä, kalliota, risukkoa, pitkospuita ja mutkaa tarpeeksi, vaikka varsinaisena ”polkujuoksuna” niitä ei vielä niihin aikoihin mainostettukaan.

Suunnistajelle oikea maasto- ja metsäjuoksu alkaa vasta, kun siirrytään polulta metsään ja sileään asfalttiin tottuneelle ”hipistelijälle” saattaa jo hyvä kangaspolkukin olla vaikeasti askellettavaa. Aikoinaan mailereista Olavi Vuorisalo tai Salsola sanoi, että herrasmies ei mene metsään -kun ihmeteltiin, että miksi he eivät SM-maastoihin osallistu…

Varsinainen vuori-polkujuoksu kolmantena oli hölkkäurallani Nilsiän Tahkovuorella 90-luvun taitteessa järjestetty vuorijuoksu, jossa noustiin melkein suoraan Tahkon rinne ylös ja suoraan kivikkoista polkua alas. Siellä moni sileän ratajuoksija äimisteli, kun alas tullessaan piteli viitoitusliinoista kiinni varoessaan liukastumistaan kivirakassa. Juoksua ei mielestäni järjestetty toista kertaa, mutta nyt sille olisi taas markkinarako.

Polkujuoksuistahan käytetään nimitystä ” Tarail running ”, enlanninkielestä käännettynä. Nyt näitä Trail-juoksuja järjestetään Suomessa jo kalenterinkin mukaan ainakin 50 ja pienempiä on varmasti sama liuta lisää, joten valinnan varaa on jokaiselle. Matkoja löytyy Tampereen polkujuoksusarjan 5 km:stä aina Kolin Vaarojen maratonin 130 km seikkailuun saakka. Viimeksi kilpailtiin Vuokatissa Vuokatti Trail Challence 110 kilomerin matkalla, jonka valtimolainen hurjapää Juha Kanervo voitti ajalla 13.38,05 ja mies ei ollut maalissa moksiskaan. Lähivuosina varmaan järjestetään vuorokauden trail running jossain päin Suomea vuorokauden hiihtojen ja juoksujen tapaan. Ulkomailla niitä saatta jo ollakkin ja onhan tuollainen 13 tunnin suoritus jo lähellä vuorokauden suoritusta.

Vuokatissa polkujuoksun 23 km oli paras suunnistaja Jani Lakanen ja 10 km matkan oli voittanut hiihtäjä Matti Heikkinen. Tasoa oli riittämiin suunnistuksen ja hiihdon Suomen parhaimmiston myötä.

Annecyssä Ranskassa on järjestetty polkujuoksun MM-kilpailut 85 km matkalla ranskalaisen Sylvain Courtin voittaessa ajalla 8.15,38. Samassa kilpailussa parhaana suomalaisena oli Tomi Halme ajalla 9.30,15. Aikaerot saattaa pitkillä matkoilla muodostua suueksi. Virallisia Suomen mestaruuskilpailuja ei taida vielä olla, mutta seuraavat paikkakunnat tulee mieleen näistä tunnetuimmista järjestettävistä polkujuoksuista – Vierumäki, Vuokatti, Jämi, Joensuu, Kuusamo, Espoon Nuuksio, Koli ja Kuopio.

Sastamalalassa on oikea nimikin hienon” trailin” sijasta, siellä järjestetään Pirunpolku Ellivuoressa 29.8 11,4 km matkalla. Lahdessa oli myös jo 70-luvulla Pirunpolku-niminen juoksu 18 km matkalla ja siellä muistaakseni pärjäsi hiihtäjät juoksijoille ja yhdistetyn Jouko Karjalainen taisi voittaa monta tavallista juoksijaa. Siellä taisi olla jo silloin vaikeaakin maastoa..

*****

Maastojuoksun SM-kisoissa näyttää suuntaus olevan menossa entistä helpompiin ja juostaviin reitteihin varsinaisen murtomaan sijasta ja hiekkateitä ja puistokäytäviähän nuo nykyiset maasojuoksun SM-kisojen radat ovatkin. Viimeinen oikeampi maastojuoksu juostiin SM-kisoissa 1976 Sotkamon Vuokatissa Tenetin koululla. Taas suunnistuksessa on vastapäinen ilmiö, mennään katusprintteihin ja keski-Europan tyypisiin kovapohjaisiin helpompiin maastoihin. Nämä polkujuoksut on tullut piristykseksi asfalttijuoksujen lisäksi ja monesti mutkikkaassa vaihtelevassa maastossa matkakin tuntuu lyhyemmältä kuin ennen vanhaan Korson maratonin suorilla pätkillä Keravan junaradan vartta väsyneenä taivaltaessa.

Oikea vaikeampi polkujuoksu vaatii ketteryytä ja tarkkaivaisuutta eritavalla, kuin helppo pururata tai kangaspolku. Syke nousee helpommin luontaisissa intervalleissa ja lihaskunnon täytyy olla parempi kuin sileällä asfaltilla. Rohkeutta ne polut myös vaatii myös ja liukkaalla kelillä voi kivikkoiset Vuokatin vaarajonon UKK-reitin polut olla jopa vaarallisia. Kuitenkaan ei pidä varoa liikaa, vaan katse sopivasti eteenpäin leuka ylhäällä ja täytyy ennakoida risut ja kivet.

Nykyään on tullut erilaisia mastojuoksutossuja markkinoille ja ne ovat hyvät siihen tarkoitukseen pitävillä pohjilla ja jalkaa napakasti tukevilla nauhoituksilla. Suunnistusnastarit ovat myös hyvät vaikeimmissa maastoissa, joskin ne ovat jossain juoksutapahtumassa olleet jopa kiellettyjä. Harjoitella kannattaa maastossa ja vaikeimmilla poluilla, ennen kuin menee kilpailuihin ainakin pärjätäkseen. Kivien ja kantojen yli täytyy uskaltaa harppoa, mutta helpomilla pätkillä voi myös kipittä matalammalla askeleella voimia säästellen.

Polkujuoksuja voi helposti järjestää iltarastityyppisinä kilpailuina. Siitä esimerkkinä tämä Tampereella järjestetty viiden kilpailun juoksusarja iltaisin arkiiltana noin 5 km matkalla. Huippuja oli niissäkin mukana Jani Lakasta myöten. Sotkamon Jymy on järjestämässä kesälla kolmea ilta-polkujuoksukilpailua, jossa saa lähteä vapaamuotoisesti ja pitää leimata suunnistuksen tapaan muodollisesti väliaika-pisteillä, jotta saadaan aika. Siihen ei ainakaan kynnys osallistumiselle pitäisi olla vaikeaa.

Polkujuoksun nimike voi tosiaan olla laaja- käsite, riippuen minkalaisessa maastossa juostaan. Kuitenkin tuo hieno nimitys – trail running kannattaa jättää pois aivan tavallisista pururatajuoksuista, jotta käsite polkujuoksu ei menettäisi arvoaan. Polkujuoksut sopii kaikille, hiihtäjille, suunnistajille, juoksijoille ja kuntoilijoille, mutta toivoisin että nämä tapahtumat eivät menisi pilalle liialla kaupallisuudella ja kalliilla osanottomaksuilla…viitteitä on jo ilmassa..

Itselleni olisi nämä polkujuoksut ollut ainut laji, missä olisin ehkä pärjännyt, harmikseni aikoinani niitä ei vielä ollut. En osannut suunnistaa ja tielle ja radalle askeleneeni oli liian korkea. Jotkut taitaa kaikenlaiset maastot, Impivaaran juoksussa huomasin, että maileri Antti Loikkaselle sopi kaikenlainen alusta, mutta taas Rapeikon hölkässä Pihtiputaalla maratoonari Håkan Spikille maastopätkät oli vaikeampaa! 

 

Riittääkö tanssilavoille kävijöitä ja esiintyjille töitä

Kylmähkö alkukesä on ehkä jonkin verran pudottanut tanssikenkien kuluttajia kesäisillä lavoilla, mutta lehtien imoitusten ja keikkakalenterien mukaan ainakin suurimilla lavoilla näyttää tansseja järjestettävän kesäaikana jopa useamman kerran viikossa. Suomessa toimii yli 150 tanssilavaa, seurojentaloa tai vastaavaa. Suomen suurin katettu lava rakennettiin aikoinaan 1956 Porin Yyteriin ja siellä esiintyi peräti Rolling Stones. Tangokuninkaallisia ja kuningattaria kruunataan joka vuosi ja entiset  60-luvunkin suosikit näyttää edelleenkin keikkailevan ahkerasti.

Lavakulttuuri heräsi uudestaan henkiin 90-luvulla, mutta näyttää nyt kuitenkin siltä, että kävijämäärät tanssipaikoissa on tippuneet jonkin verran aivan huipuvuosista.  Aikoinaan Karangan tanssilava Kajaanissa piti tansseja kesäisin joka viikko 4 kertaa viikossa vapusta syyskuun loppuun! Joku vuosi sitten palaneella Kyröskosken suuralavalla saattoi parhaina aikoina illassa olla huippuartistin tahdittamana yli 3000 tanssijaa.

Lavat ovat muuttuneet entisaikojen avolalavoista ja heinäladoista sekä ulkovessoista morerneimpiin tiloihin. Entisaikojen ykköspilsnerin sijasta tarjoillaan kolmosolutta ja väkevimpiäkin useasa paikassa.  Suomessa toimii joku parikymmentä suurta lavaa, jotka haalivat myös suosituimmat esiintyjät ja pullonkaulana on lyhyt kesäaika, vaikka toimintaa suurimmila lavoilla näyttää olevan toukokuusta syyskuulle saakka. Karaoke kuuluu myös korkeatasoisen lavan ohjelmistoon ja tilat pitää olla savuttomia.

Äimistelen sitä, että riittäkö kaikille lavoille kävijöitä ja yleensä runsasmääräiselle, kirjavallekkin esiintyjäjoukolle töitä! Jääkö järjestäjille ja esiintyjille mitään käteen lyhyestä kesästä. Suosittu Martti Vainion aikoinaan omistama Lomakouherokin uudella omistajalla loppunut.Toisaalta taas Ainolan lava Jyväskylässä on aloittanut tanssien järjestämisen uudestaan. Lavoja omistaa vielä urheiluseurat, nuorisoseurat ja järjestöt, mutta yksityinen yrittäjyys on myös vallannut lavojen omistusta. Leif Lindeman ja Arto Nuotio vuokranneet Keuruun Haapamäen Höyrypaviljongin ja järjestävät yrittäjinä siellä tansseja.

Suomen suurimmista lavoista tulee mieleen: Riutanharju, Yläneen Valasranta, Mäntsälän suurlava, Esakallio Somerolla, Ämyri Somerniemellä, Tommolan suurlava Mäntyharjulla,  Kisaranta Kangasalla, Punkalaidumen Särkkä, Asikkalan Jenkkapirtti, Naapurinvaaran huvikeskus, Jormuan lava Kajaanissa, Lappajärven Halkosaari, Virtain Hiekkaranta, Haapamäen Höyryveturi, Lapuan Luhurikan lava, Tanhuhovi Lohja, Pavi Helsinki, Ylikiimingin Nuijamiesten lava, Urjanlinna Sievi ja  Merikievari. Näillä lavoilla esiintyy huippunimet ja kaksikin orkesteria ja esiintyjää esiintyy illan aikana ja tanssiparketin neliöitä lienee 600 – 1000 neliön vaiheilla. Kävijämäärät esiintyjistä ja illoista johtuen, voi olla 500 – 2000 tanssijaa. Esakallio mainostaa  itseään kävijämäärältään Suomen suurimpana lavana.

Seuraava taso vähän pienempiä lavoja mielestäni ovat –  pienemmillä neliöillä noin 300- 400 ja vähemmillä tanssien järjestämiskerroilla kesän aikana, eikä aina aivan huippuesintyjiä joka kerta: Tuuloksen Kapakanmäki, Kyllikinranta Iisalmessa, Parkanon Käenkoski,  Kuikan lava Jyväskylässä, Mikkelin Hiihtomäki, Ainolan lava Jyväskylä,  Kajasteen lava Nurmeksessa, Rönni Orivedellä, IItiän VPK:n lava Lappeenrannassa, Pyhäsalmen suurlava, Pappisen lava Loimaalla, Kolmilammi hausjärvellä, Turku Uittamo, Tulenliekki Leppävirta, Kukonhiekka Saarijärvellä, Tirvan lava Liperissä, Hankasalmen Hangan lava, Syvälahden lava Kangasniemellä, Nokian Tottijärven Hämys ja niin edelleen. Kävijämäärät viiden sadan kahta puolen esiintyjistä riippuen ja keleistä riippuen.

Kolmantena tasona voisi olla sitten: Kiikoisten kesälava, Narvan Lava Vesilahdella, Lempäälän Nurmen lava, Tähtiranta Keminmaa, Saukonkallio IItti, Salmijärven lava Juankoskella, Huuhkavuoren lava Laviassa, Talviaisten VPK:n lava, Toivolan lava, Jänteen halli Kiuruvedellä ja Kohonniemi Pielavesi. Kävijöitä vähemmän kuin edellisessä kategoriassa ja vähemmän tansseja edullisimmilla esiintyjillä. Näitä löytyy paljon ja niiden luettelo olisi pitkä, esimerkkinä nuo.

Sitten on vielä joku viisi kertaa kesässä tansseja pitävät lavat, kuten Hämeenkyrön Mahnalan lava. Niissä ei enää tunnettuja esiintyjiä juuri ole ja tanssit on jonkinlaisia paikkakuntalaisten kesälomatansseja. Kävijämäärä voi olla tanssikertaa kohden kolmensadan luokkaa parhaimmillaan.

Lisäksi vielä on kerran tai pari kesässä juhannuksena ja heinäkuussa tansseja pitäviä pikkupaikkoja, kuten: Hyrskynkulman lava Ypäjällä ja Puokion työväentalo Puolangalla. Niisä on yleensä esiintymässä paikallinen haitarivirtuoosi kavereitensa kanssa ja satakunta juhlijaa paikalla.

Ravintola Viihdekeskus Merisärkkä Kalajoella tanssittaa huippuesiintyjen kera ja suosittu Viihdekeskushojojojo Tuuniemellä on myös tavallaan tanssiravintola.

*****

Esiintyjiä lavoille löytyy laidasta laitaan – uusia ja vanhoja. Miten ne saa sovitettua keikkakalenterinsa lyhyeen kesään ja perjantai ja lauantai on vain kerran viikossa. Tosin arki-iltoinakin on tapahtumia ainakin heinäkuussaa. Tunnetuista tanssilavojen vetonauloista tulee mieleen nimet: Reijo Taipale, Matti ja Teppo, Marku Aro, Jari Sillnpää, Charles Plogman, Tomi Markola, Leif Lindeman, Arja Koriseva, Heidi Pakarinen ja Anne Mattila. Nämä esiintyjät pääsevät esiintymään ainakin kerran kesässä noilla suurimmilla tanssipaikoila ja palkkiot lienee kohtuullisen hyviä.

Toinen taso on lähellä tuota edellistä ykköstasoa luotettavine yleisömäärineen ja laulavat taattua tanssimusiikkia kaikille. Pääsevät esiintymään ainakin osassa suurimpia tanssilavoja: Marko Maunuksela, Marita Taavitsainen, Eija Kantola, Janne Tulkki, Mikko Mäkeläinen, Tommi Soidinmäki, Teuvo Oinas, Kari Piironen, Kari Hirvonen, Heikki Koskelo, Maria Tyyster, Jukka Hallikainen, Johanna Pakonen, Seija Tuupainen, Arto Nuotio, Anita Hirvonen, Kyösti Mäkimattila, Antti Raiski ja Teemu Roivainen. Pienemmillä palkkioilla ehkä kuin aivan huiput, mutta luotettavia esiintyjiä järjestäjille.

Kolmannella tasolla tulee sitten: T.T. Purontaka, Jarkko Honkanen, Kari Vepsä, Teemu Harjukari, Marko Lämsä, Harri Kuokkanen, Jukka Eskelinen, Jussi Roponen, Jari Greg,  Pepe Enroth, Mikael Konttinen, Juhamatti, Antti Ahopelto, Rainer Bollström, Juha Hilden, Hannu Palo, Pasi Vainionperä…

Vielä on lisäksi nämä töittensä ohella pienempiä lähiseudun kesälavoja kiertävät tuntemattomat laulajat pikkuorkestereineen ja joskus ne saattaa päästä kolmanneksi esiintyjäksi vähän isommillekkin lavoille.

Kake Randelin ja Frederik esiintyvät paljonkin, mutta heillä on vähän erilaista, nopeampitempoista tuo laulu ja ei aina perinteistä tanssittavaa iskelmää. Vuoden 2011 tangokuninkaalla Mervi Koposella ei näytä olevan paljon keikkoja. Koponenhan voitti silloin niukasti Tangomarkkinoilla Heikki Koskelon, kun valittiin vain yksi kuningas. Samoin paluuta uudelleen tehneillä Tony Montanalla ja Isto Hiltusella ei kovin paljon näy ainakaan kalenterissaan esiintymisiä olevan. Tangokuningas Pekka Mikkolankaan keikkoja en löydä mistään ja sotkamolainen Johanna Piiponenkin näyttäisi keikkailevan harvakseltaan. Takavuosien tähteä Antti Huovilaa ei löydy keikkakalenterista. 90-luvun todellinen megatähti Joel Hallikainen kuurankukallaan, esiintyy nykyisin kirkkokonserteissa.

Tauski on oma lukunsa ja Eero Avenkin ainakin pohjoisessa käy vielä esittämässä metsurin koiransa, mandoliinirapulan ja metsälammen rantaan torppaan punaiseen. Tapani Kansa keikkailee ja pitää konserttejaan. Matti Nykäselläkin on vientiä määrättyihin paikkoihin jonkin verran. Rekkamies Matti Esko esiintyy myös ainakin pohjoisen seudulla, mutta vähemmän kuin ennen.

Tanssipaikat käyttävät nykyään kohta enemmän orkestereita esiintyjien sijasta. Ne soittavat koko illan ja tanssittavaa musiikkia: Finlanders, Sinitaivas, Yölintu, Varjokuva, Tulipunaruusut, Souvarit, Agents, FBI-beat, Pekka Niskan pojat, Helmenkalastajat, Dallape,  Helminauha, Korsuorkesteri, Hurma, A Aallon Rytmiorkesteri ja Unelmavävyt mainitakseni. Joku voi sanoa, että toistensa kopioita ovat, mutta kyllä niissä eroja on. Finlanders taitaa olla Souvareiden lailla suosituimpia ja Finlandersilla on jopa varaa pitää heinäkuu lomaa. Varjokuvalla näkyy olevan myös kalenteri täynnä ja suosituimmissa paikoissa. Tosiaan muutamat yksittäiset huippu- esiintyjät esittävät vain muutaman laulun keskiyöllä ja häippäisevät kiireesti pois rahanipun kanssa, mutta suositut orkesterit esiintyvät koko illan.

Katri Helena, Paula Koivuniemi, Jari Sillanpää ja tangokuningas Amadeus näytävät esiintyvän tanssilavojen sijasta paljon erilaisissa tapahtumissa, konserteissa ja musiikkifestivaaleilla. Jorma Kääriäinen tekee vielä keikkoja Yhdentähden orkesterinsa kanssa, mutta Kari Tapion pojalla Jani Jalkasella ja hänen orkesterillaan ei kalenterin mukaan paljon  keikkoja ole. Tuure kilpeläinen ja Kaihon karavaani esiityy myös enemmän erilaisissa musiikki- ja muissa tilaisuuksissa. Kari Tapio ja Topi Sorsakoski jättivät ison aukon tanssilavojen tunnelmaan. Eino Gröhn keikkailee vielä, mutta esiintyy myös muissa tilaisuuksissa.

******

Lavoja on listattu eri tavalla paremmuusjärjestykseen. Syvälahden lava Kangasniemellä on valittu monta kertaa SuomiViihde-lehden äänestyksessä kauneimmaksi tansilavaksi ja seuraavina olleet 2014 Virtain Hiekkaranta, Valasranta Yläne, Uittamo Turku, Urjanlinna Sievi ja Käenkoski Parkano. Äimistelen sitä, että Naapurinvaaran Huvikeskus ei ole kahdenkymmenen parhaan joukossa, mutta Jormuan lava on päässyt 18. sijalle. Punkalaidumen Särkkää on myös joskus mainostettu kauneimmaksi lavaksi.

Artistit äänestäneet 2006 Iltalehdessä Naapurinvaaran Suomen parhaaksi tanssipaikaksi ja samoin Seura-lehden lukijat 2013. Paremmuusjärjestystä voidaan tehdä monella tavalla: Paikan sijainti, palvelujen taso ravintoloineen, esiintyjen tilat ja niiden huomioiminen, esiintyjen taso, jäärjestysmiesten käytös asiakkaita kohtaan, parkkipaikat autoille, kävijämäärät, tanssipaikan tilat ja kunto. Yleisö itsessään jo tekee tunnelman illan aikana. Toisissa tarjotaan kylmää kahvia ja kuivaa pullaa ja paremmissa on lonkerot ja viinit kylminä. Sekahaut ja naisten vuorot ovat myös nykyään muotia.

Riittääkö siis kaikille lavoille kävijöitä ja muusikoille töitä kesällä, koska talvella on vähemmän keikkoja ja talvenkin yli pitäisi päästä. Talvellakin on tosin vielä muutama surempi tanssipaikka, kuten Latosaari lapualla, Kärsämäen kataja  ja Ikaalisten kylpylässä tansseja melkein joka ilta ympäri vuoden. Lohjan Tanhuhovissa on tanssseja ympäri vuoden ja Häijäässä Tanssikrouvi on myös talvisin suosittu paikka Pirkanmaan seutuvilla. Hyvinkään Järjestötalo on myös tanssittanut talvisin vuosikymmeniä.

Varsinaisia tanssiravintoloita ei enää juuri ole, mieleen tulee kuitenkin Jyväshovi Jyväskylässä. Suuntaus näyttää olevan, että suuremmat lavat pärjäävät paremmin ja pienemmillä menee huonommin. Keikkapalkkiot vaihtelee illasta ja kesän ajankohdasta. Huipuille on töitä vaikka joka illalle ja saavat melkein mitä pyytävät. Muut joutuu jo vähän ilmeisesti joustamaan palkkioissaan ja paikoistaan.

Ennen esiintyjät ei niin vaikuttanut tanssien kävijämäärään, tuntemattomillakin artisteilla saattoi olla lava täynnä, mutta tänä päivänä tarjontaa on lähekkäin paljonkin ja kulkupelit hyvät – esiintyjän julkisuus ja taso vaikuttaa suosituimissakin paikoissa iltaa kohden monta sataa tanssijaa illan kävijämäärään. Yleisö vaatii jo suurta orkesteria, ohi on aika jolloin oli laulaja ja vain pari soittajaa. Onko kannattavaa sitten hankkia kallista esiintyjää pienemmälle lavalle, joskus se riski kuitenkin kannatta tehdä jo lavan imagonkin vuoksi. Pääsylippujen hinnat vaihtelee paikasta ja esiintyjästä riippuen 10 eurosta lähelle kahtakymmentä euroa ja jotain pitäisi jäädä järjestäjille tanssien pitämisestä.

Laskin hatusta esimerkit, jotka voi olla täysin vääriä. Suuri tanssipaikka palkkaa tunnetun esiintyjän 7000 eurolla ja saa tansijoita tilaisuudeen 1000 ihmistä ja lipun hinta 15 euroa. Rahaa tulee 15 000 euroa ja jää järjestäjälle 8000 euroa. Laulajan ja orkesterin viisi jäsentä pitää jakaa tuo 7000 euron summa ja mahdolisesti pääesiintyjä ottaa siitä puolet 3500 euroa ja muille soittajille jää 700 euroa palkkiota. Toinen esimerkki: Pienempi lava palkkaa esiintyjän 2500 eurolla ja kävijöitä on 500 ja lipun hinta 10 euroa. Lipputuloja 5000 euroa ja jää näin järjestäjille 2500 euroa. Esimerkin voi tehdä myös aivan pienestä lavasta ja siellä esiintyjät halvempia ja jonkun verran jää siitäkin. Tietysti lisänä ravintolan tuotot ja miinuksena kaikille verot ja muut kulut.

Palkkiot lienee esintymisestä vähemmän huipuille tuhannesta eurosta kolmeen tuhanteen illalta ja aivan terävin kärki ottanee palkkaa 5000 – 10 000 euron välille, riippuen paikasta ja illasta. Kuluja kuitenkin on, kun verot, hotellit ja matkat maksaa ja palkkaa pitäisi jäädä kaikille yhtyeen jäsenille. Joskus oli aika, kun muutamat huipuartistit kiersivät lavoja yksinään ja soittivat niissä jonkun paikallisen bändin kera. Aina ei ollut aivan yhteen mennyt oudon yhtyeen kanssa, kun ne ei ollut osannut kaikkia laulajan kappaleita oikein soittaa.

Kirjoituksesta on voinut jäädä pois tunnettuja esiintyjiä ja tanssipaikkoja ja nuo listaukset ovat vain minun äimistelyä ja saa olla erimieltä asioista.

Ps. Aamulehden tanssi-ilmoitukset perjantaina 26.kesäkuuta 2015. Nurmen lava – Anne Mattila & Recados, Mahnalan lava Hämeenkyrössä mökini lähellä – Mia Leivo ja Pegueno, Talviaisten VPK:n lava – Pepe Entroth ja tangofinalisti Benjam Enroth, Tuuloksen Kapakanmäki – Hannu Lehtonen & La Strada ja Ipe Mansikka, Rönni – Marita Taavitsainen & Tanssiorkesteri Koivu ja Jukka Eskelinen & Onnenkulkurit, Hämyslava – Hurma, Kisaranta – Markku Aro ja Tulipunaruusut, Toivola – Kauko Simonen ja Markku Harjunpää ja Virtain Hiekkaranta – Finlanders ja Saija Tuupanen ja Mänttä-Vilpulassa 60-luvun poptanssit  Vehkakosken rantalavalla – Helter Skelter ja Route66. Lavojen lisäksi Tampereella TÄHTI nigtclup – perjantaina sväg-bileet ja lauantaina Pasi Vainionpää.

 

 

Tarvitaanko enää Työväen Urheiluliittoa ( TUL ) !

Äimistelyn aihetta antoi huomatessani TUL:n Kainuun piirin pitävän pitkästä aikaa omat piirinmestaruuskilpailunsa yleisurheilussa. Osanottajia ei tahdo enää löytyvän edes Kainuun Liikunnan  ( Kainuun Yleisurheilu ) piirinmestaruuskilpailuihin kuin kourallinen. En oikein ymmärtänyt onko nämä Tullin kisat avoimia kaikille, vai vain TUL:n Kainuun piirin jäsenseurojen jäsenille, joita taitaa olla vielä toiminnassa muutama – Kontion Tapiot, Kuluntalahden Yritys, Paltamon Jyry, Kajaanin Kuohu, Sotkamon Visa ja Suomussalmen Vastus. Nämä edellä mainitut seurat laskisin yleisurheiluseuroiksi ja muita TUL:n erikoiseuroja on lisäksi Kainuussa muutama. Ymmärrän jotenkin vielä nuo kisat, mutta näyttää kylläkin ne olevan aikuisten osalta vain TUL:n jäsenseuroille!!!

TUL:n Kainuun piiri perustettiin Kansanpirtillä 10.11.1963 ja sitä ennen se kuului Oulun piiriin. SVULLin ja TUL:n seurat liittyivät Kainuussa saman kattojärjestön, Kainuun Liikunnan ry.n alle 1994. TUL siis liittyi mukaan Kainuun Liikuntaan, mutta jatkoi kuitenkin omaa toimintaansa. Sitä ennen hetken aikaa kummitteli järjestönä pohjoisen piirien yhteinen järjestö Pohjois-Suomen Liikunta. Se oli jonkinlainen ensiaskel kainuulaisten seurojen liittymisestä saman katon alle.

Yhdistyminen Suomessa ja eri piireissä on pitkä tarina Työväen urheiluliiittojen ja SVUL:n välillä. Suomen Vomistelu- Urheiluliitto perustetttiin 1906 ja lakkasi toimimasta 1994, SLU:n ( Suomen Liikunta ja Urheilu ) perustamisvaiheessa. Silloin TUL, Palloliitto ja ruotsinkielinen SFI ( GIF ) lakkasivat toimimasta kattojärjestöinä, mutta TUL jatkoi valtakunnan tasollakin olemassaoloaan. TUL:n seuroissa on ollut pitkät perinteet voimailulajeissa, painonnostossa, nyrkkeilyssä ja painissa. On jopa ollut TUL:n seuroissa,  suojeluskuntalaisten lajissa pesäpallossakin seuroja – Työväen Mailapojat ja Jyväskylän Lohi.

TUL on perustettu 1919 ja siinä toimii suomessa jotain 1000 jäsenseuraa, mutta kaikki ei varmaan kovin aktiivisia enää ole. Suurin tapahtuma sillä on nämä TUL:n liittojuhlat ja toiminta on enemmän kansan liikuttamista ja se hyvä asia! Lisäksi oli vielä aikaisemmin VTUL = Vapaan Työväen Uheiluliitto ja se eli aikaansa joskus 1930 – 1940 vuosiana, mutta ei ole enää toiminnassa. Lisäksi perustettiin vielä TUK, työväen urheiluliiton keskujärjestö demareiden toimesta 1959 ja se lopetettiin ja liitettiin takaisin TUL:liin vuonna 1970.

Kaikenlaista värikästäkin tarinaa löytyy liittojen välisistä taisteluista, yhtymisyrityksistä, riidoista ja kuka saa kilpailla missäkin vuosikymmenten varrelta. TULLin seurat pitivät ”omia” kisojaan ja valinnoista avokisoihin oli omat taistelunsa SVUL:n ja TUL:n kesken. Hiihtäjä Eero Ruonalaa ( TUL ) sanottiin aina sortavan ja jos hänet valittiin arvokisoihin, niin oli siellä aina ”varamiehenä”. Jotkut urheilijat valittiin, ettäTUL:n kiintiö saatiin täyteen ja Tullinkin ”herroja” pääsi kisareisulle matkaan.

Itse ruohonjuuritasolla anelin armoa 90-luvun taitteessa Kajaanissa Uudenkylän Iskun ( TUL )- ei avoimena järjestettyyn ympärijuoksuun ja pääsin mukaan pitkän kaavan kautta SVUL:lilaisena, koska olin työväenliikkeesä EKA:ssa töissä….Vasemmiston Kansan Tahto teki jopa jutunkin siitä juoksusta, vaikka voitin sen svullilaisena Kunto-Ässänä.

Nyt on tullut vielä 2013 tämä uusi urheilujärjestö Valo ry. Valoon liittyi SLU, Nuori Suomi ja Suomen Kuntoliikuntaliitto. Siihen kuuluu 80 lajiliittoa koiravaljakoista biljardiin ja piirien jäsenliitot, kuten tämä Kainuun Liikunta.TUL:n nimeä en löydä Valon rekisteristä, mutta tämä GIF löytyy. TUL ei ole siis liittynyt ”virallisesti” Valoon, mutta sen seurat tavallaan kuuluvat ja saavat kilpailla piirien ja lajiliittojen kautta valoon. En ymmärrä aivan tätä kuviota ja miksi TUL ei liity Valoon – saako se valtion liikuntamäärärahoja itselleen enemmän kuulumatta Valoon. En kyllä ymmärrä minäkään, miksi tätä Valoa yöhön oikein perustettikaan…

Itse edustin aikoinani Kainuussa hiihdossa ja suunnistuksessa molempien liittojen seuroja – SVUL:n Kipinä, Kunto-Ässät, Hiihtoseura ja Jymy ja TUL:n seuroja Kajaanin Hihtäjät ja Kuohu. Saman verran, yhtä paljon tai vähän puhuttiin politiikkaa niissä ja se ei ollut ongelma. Nuorempi urheiluväki varmaan ihmettelee näitä entisaikojen liitto- ja luokkarajoja. Itse ymmärsin ne ensimmäisen kerran juostessani 60-luvulla Sotkamon Jymyssä, kun kylän vanhempi väki puhui Sotkamon Visan  (TUL ) olevan sen paremman seuran ja minun kannattavan sinne mennä, mutta toimintaa ei yleisurheilussa juuri siellä ollut.

Ennen oli joka kylillä ainakin kaksi urheiluseuraa, se SVUL ja TUL. Kainuussa sen aikainen Kajaanin maalaiskunnan Murtomäki näyttää olleen oikein työläisseurojen mekka. Siellä on toiminut samoihin aikoihin kolme TUL-seuraa: Murtomäen Kiva, Viima ja Yritys. Lisäksi on ollut Murtomäenn Urheilijat, mutta se lienee jo ollut porvareiden seura.

Koutaniemellä Kajaanin mlk:ssa ollut Tuisku ( TUL ) ja Voima ( TUL ), sekä Visa ( SVUL ). Kotikylälläni Naapurinvaaralla on myös ainakin paperilla ollut kaksi seuraa, Tempo ( SVUL ) ja Toverit. Liittojen raja näkyi pisimpään Kajaanissa Kajaanin Palloilijoiden ( SVUL ) ja Hakan ( TUL ) kesken. Vielä 90-luvulla oli Kajaanissa paljon Työväenurheiluliiton jäsenseuroja jalkapalloilussa – Mainuan Voima, Haka ja Jormuan Tarmo. Historiaa teki porvariseura KaPan ja tullin Tarmon yhdistyminen AC Kajaaniksi.

Nyt nämä alussa mainitsemani Kainuun TUL:n piirin taas historialliset yleisurheilumestaruuskilpailut järjestää Jormuan Tarmokkaat. Jormualla toimii nykyisin vielä myös ei-tullilainen seura Kiri, joka järjestää vielä ainakin sarjahiihtoja.

 

Kajaanista lähtöisin oleva maailmanmestari hiihtäjä Matti Heikkinen sanoi haastattelussa joku vuosi sitten, että Kainuun Hiihtoseura ( Matin kasvattajaseura ) ja Kajaanin Hiihtäjät ( TUL ) olisi pitänyt yhdistää aikoinaan ja näin olisi resusseja saatu enemmän ja sponsoreita…

Aika hiljaista näyttää Kajaanin Hiihtäjienkin toiminta nykyisin olevan ja joko kannattasi miettiä liittymistä Hiihtoseuraan ja nimeksi uudelle seuralle vaikka Kainuun Hiihtäjät.

Äimistelen vieläkin noita TUL:n Kainuun yleisurheilun piirinmestaruuskilpailuja, mutta kai ne osaksi huumorimielellä järjestetään ja nuorten sarjat niissä ymmärrän, jos ne ovat avoimia kaikille!

Tarvitaanko politiikkaa ja urheilua sekoittamasta vielä toisiaan. Minulle aivan sama minkä liiton seura olisi, jos vielä juoksua ja suunnistusta harrastaisi.  Tarvitaanko toisaalta enää koko TUL:lia, onko se vieläkin poliitikan välikappale, vieläkö tosissaan harrastetaan kilpailuja ”vain” TUL:n jäsenseuroille…

Aino-Kaisa Saarinen,Marit Björgen ja Kikkan Randall palaa entistä kovempina Lahden MM-hiihtoihin raskauden jälkeen

Uutinen Norjan hiihtotähti Marit Björgenin raskaudesta yllätti Vuokatissa kesäkisaa Aateli Racea kilpailevat suomalaishiihtäjät ja myös äimistelevät suomalaiset penkkiurheilijat luulevat Maritin uran olevan nyt ohi. Suomalaiset naishiihtäjämme huokaisevat ehkä kauden 2016 alun tuovan tovin helpotusta Maritin poissaololla ja joku kerää maailmancupeissa silloin ne norjalaisen varmat mitalit. Uskon kuitenkin, että Marit Björgen palaa jo kevätlumille 2016 voitokkaana ja naishiihtäjämme vapiskaa hänen entistä ehompaa paluutaan kilpailuihin.  Björgenin raskaus tekee vielä raskasta naisillemme joulukuisen vauvan siivittämänä mentäessä kohti Lahtea. Lahden MM-hiihdoissa 2017 Marit menee kokemuksien perusteella Salapusselällä jo täysin omia latujaan…

Marit Björgenin latuja seurasi USA:n hiihtotähti Kikkan Randall, joka ilmoitti lokakuun puolessa olevansa raskaana ja kausi 2015- 2016 jää väliin. Randall on maailmancupin voittaja, parisprintin  MM-kultamitalisti ja henkilökohtaisen sprintin hopeaa voittanut hiihtäjä.

Varsinaisen uutispommin heitti Aino-Kaisa Saarinen raskauden ilmoituksellaan marraskuun alussa Suomessa ja oli vasta päivää ennen hiihtänyt Suomen Cupia Vuokatissa. Laskettu aika Saarisella on keväällä ja hän aikoo kilpailla vielä jonkin aikaa kaudella 2015.

Ennen hiihtälupauksen tullessa raskaaksi, hän joutui vaippojen ja tuttipullon käytön harjoitteluun kotilieden lämmössä ja uran jatkosta ei  enää toivoakaan. Nyt näyttää tilanne valoisammalta ainakin huippujen osalta, sillä esimerkkejä huipulle paluusta heti raskauden jälkeen on paljonkin. Näyttää lisäksi siltä että raskauden jälkeen palataan entistä ehompana ja voitokkaana kilpailuihin mukaan.

Jonkinlaisia tutkimuksiakin on olemassa raskauden jälkeisen ajan kunnon parantumisessa urheilusuorituksissa. Sydämen tilavuuden väitetty kohenevan 30 % raskauden aikana ja mikä johtaa vertilavuuden ja sydänlihaksen kasvuun. Veren hemoglopiini putoaa raskauden aikana, mutta nousee sen jälkeen kuin vuoristoharjoittelun vaikutuksesta. Keuhkojen tilavuuden ja hapenottokyvyn kasvun on myös väitetty johtuvan raskauden jälkeisestä ajasta.

Viimeisin todiste raskauden jälkeisestä toipumisesta parempaan kuntoon on ranskalainen ampumahiihtäjä Mari Dorin Habert. Hän rohmusi neljä mitalia Kontiolahden MM-ampumahiihdoista 2015 ja kaksi niistä oli kultaista. Samoin puolalainen ampumahiihdon mitalisti Weronika Novakowska-Ziemniak on kilpaillut voitokkaasti synnytyksen jälkeen.

Venäläinen Anfisa Reztsova on ainoa urheilija, joka on voittanut olympiakultaa maastohiihdossa ja ampumahiihdossa. Vaihdettuaan ampumahiihtoon –  Anfica oli jo synnyttänyt tyttärensä Darjan ja voitti Albertvillen olympialaisissa 1992 naisten ensimmäisen olympiakullan ampumahiihdossa. Palattuaan takaisin maastohiihdon puolelle, hän voitti vielä viestin maailmanmestaruuden Ramsaussa 1999. Reztsova on siis voittanut olympiakultaa ampumahiihdossa äitinä, mutta hiihdon olympiakultaa ennen Darjan syntymää. Darja Virolainen kilpailee myös  ampumahiihdon maailmancup- tasolla.

Venäläisellä maastohiihtäjällä Julia Tsepalovalla nousi hormonit raskauden jälkeen lisäksi eponkin voimalla ja hänen ura ei enää jatkunut  synnytyksen jälkeen kovin pitkään. Tsepalova yritti myös ampumahiihtoa synnytyksensä jälkeisinä vuosina!  Ampumahiihdon ikoni, venäläinen Olga Zaitseva palasi myös kilpaladuille raskauden jälkeen menestyksekkäästi, mutta on nyt lopettanut uransa. Virolainen maastohiihtäjä Kristiina Smigun kilpaili myös synnytettyään kohtalaisella menestyksellä. Mieleen muistuu vielä norjalainen Liv-Greta Poiree os. Skjebreid, joka voitti tytön synnytyksen jälkeen ampumahiihdossa maailmancupin kokonaiskilpailun ja MM-kisoissa kolme kultaa.

Norjalainen ampumahiihtäjä Ann Kristian Flatland kilpaili myös synnytettyään menestyksekkäästi ja tsekkiläisen maastohiihtäjän Katariina Noimanovin muistaa kaikki. Noimanova voitti tytön synnyttämisen 2003 jälkeen MM-kultaa vapaan kympillä vuonna 2005. Vielä tulee mieleen ampumahiihtäjä Anna Carin Zidek..

Ampumahiihtäjät näyttä käyttävän tätä laillista dobinkia kiitettävästi hyväkseen kuntonsa parantamisessa!

Muiden lajien urheilijoista tulee mieleen huippusuunnistajat; Simon Niggli ja Anne Margete Hausken.  Moninkertainen New York City maratonin voittaja, norjalainen Grete Weiz jatkoi uraansa loisteliaasti lapsien jälkeen. Huippujuoksijoista ovat myös raskauden jälkeen kilpailleet hyvällä menestyksellä kaikkien aikojen naismaratoonarit –  amerikkalainen Joan Bneit Samuelsson kahden lapsen syntymän jälkeen ja brittiäinen naisten maratonin maailmanennätyksen 2.15,25 omistava Paula Radcliffe. Kahden lapsen äiti Radcliffe päätti pitkän uransa nyt Lontoon maratonille vielä huippuajalla 2.36. Radcliffe juoksi maailmanennätyksen vuonna 2003 ja synnytti ensimmäisen lapsensa 2007.

Suomalaisista urheilijoista, juoksija Anne-Mari Sandell voitti 2007 Kalevan kisoissa Suomen mestaruuden kympillä vain kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä  ja ensimmäisiä tunnettuja äitiurheilijoita oli tietenkin Siiri ”Äitee” Rantanen, joka kutoi hiihtoleireillä sukkia pojilleen. Äitee hiihti vielä 52-vuotiaana parhaan ajan Finlandia hiihdossa ja oli laittanut  vielä polkaksi 90-vuotissynttäreillään.

Suomalaisista äideistä ovat hyvin menestyneet suunnistajat:  Liisa Veijalainen, Virpi Juutilainen, Merja Rantanen ja Mervi Pesu. Hiihtäjistä äiteen lisäksi kilapilevat nykyisin Mona-Liisa Malvalehto ja Riitta-Liisa Roponen. Marja-Liisa Kirvesniemi meinasi jo unohtua.

Lisäksi huipulle on palanneet ainakin golfari Minea Blomgvist, purjehtija Tuuli Petäjä-Siren ja nyrkkeilijä Eeva Walhström haikaran käynnin jälkeen.

Marit Björgenin raskaus ei siis tuo helpotusta suomalaisille naishiihtäjillimme Lahden MM-kisoihin! Päin vastoin näyttää käyvän ja mikäpä olisi vielä ”keino” suomalaisilla naishiihtäjillä nostaa tasoaan noihin kisoihin..äimistellä ei kovin kauan kannata, sillä muuten tulee jo kiire…

Edit  Blogia päivitetty 4.11.2015  sekä otsikon ja artikkelin osalta Aino-Kaisa Saarisen ja Kikkan Randallin raskauksilla. Samoin tarkennettu ampumahiihtäjä Anfica Reztsovan saavutuksia ennen raskautta ja raskauden jälkeen.

 

 

Suomi on parempi yleisurheilumaana kuin hiihtomaana

Juhannuksena kilpailtiin Venäjän Tsheboksarissa yleisurheilun Superliigassa Euroopan 12:n parhaan maan voimin.  Suomen heikohko tulostaso siellä äimistelyttää asiantuntemattomia penkkiurheilijoita, varsinkin kestävyysjuoksussa, tuloksia verrattaessa vaikkapa Paavo Nurmen ja Hannes Kolehmaisen aikoihin. Tosiasiassa Suomi oli 12 parhaan maan joukossa Euroopassa, vaikka putoaminenhan sieltä Superliigasta tuli yhdessä muiden ”hiihtomaiden”, Ruotsin ja Norjan kanssa helteessä.

Suomi on tosiaan parempi yleisurheilumaana, verrattaessa nykyiseen hiihdomme tasoon – vaikka millä mittarilla vertailesi keskinäisiä suhteita yleisurheilun ja hiihdon menestymisen kesken suomalaisilta arvokisoissa. Suomi saavutti talvella Falunin MM-hiihdoissa Ruotsissa yhden vaivaisen pronssimitalin naisten viestistä ja sijoitus mitalitilastossa oli siellä 14. ja kun poistetaan edestä kolme paremmin sijoittunutta ei-eurooppalaista maata – Japani, Kanada ja Yhdysvallat, niin sijoitus on sama 11. kuin oli nytkin yleisurheilun Superliigassa.  Tietysti nämä Superliigan kisat antaa jonkinlaista hyvää Suomelle, vain kunkin maan yhdellä osanottajalla, mutta tilanne on yhtä hyvä Suomen yleisurheilulle verrataessa hiihtoon myös viime kesän yleisurheilun EM-kisojen mitalivertailulla Sveitsin Zurichissä.

Sveitsin EM-kisoissa Suomi oli mitalitilastossa 13. Kroatian ja Unkarin kanssa jaetulla sijalla, yhdellä kullalla ja pronssilla. Siellä oli 23 maata mitaleilla ja kovanakin yleisurheilumaana pidetty Turkki oli mitalitilaston 23. ja Turkki ei päässyt nyt edes tänä vuonna tähän Venäjän Superliigaan. Puhutaan kuitenkin aivan eritasoiseta lajista, verrattaessa yleisurheilua pieneen murtomaahiihtoon, joten Suomi on todellakin paljon parempi kansainvälisessä vertailussa yleisurheilussa kuin hiihdossa.

Toisessa kuningaslajissa jalkapallossa jos oltaisiin Euroopassa 12 sakissa, niin voi sitä juhlaa. No kun Mixu saatiin pois, niin jospa se joskus! Jääkiekossa vielä rimpuillaan täpärästi kahdentoista parhaan maan joukossa ja siitä jaksetaan kyllä olla mielettömän hyvillään Karjalan virratessa pubeissa.

Muutamia hyviäkin tuloksia tehtiin Venäjällä suomalaisvoimin ja kesän parhaimpiinsa kärkituloksiin venyttiin. Oskari Mörö 400 aidoissa, tuloksella 50,07, Aino  Paunonen naisten kasilla 2.06,90, Ville Lampinen miesten kasilla 1.48,44, Camilla Richardsson esteissä 10.03,02. Kenttälajeissa paransi Simo Lipsanen kolmiloikassa ennätystään 79 senttiä ja oli kolmas tuloksella 16.62. Pertti Pousin Suomen ennätys on tasan 17.00, vuodelta  juuri juhannukselta 1968 Keuruulta. Silloin Pousi paransi Kari Rahkamon Suomen ennätystä 60 senttiä ja tulos jäi vain 3 senttiä maailmanennätyksestä. Jenni Kankaan kolmas sija naisten keihäässä, tuloksella 55,33 oli myös kohtalainen suoritus. Minna Nikkasen seipäät ei olleet peloistaan huolimatta hävinneet matkalla ja hän teki normaalin tuloksensa 440, mutta se ei riitä vielä kovissa karkeloissa.

Yleisin sijoitus oli kuitenkin suomalaisilta 11. sija, ja kyyti oli kylmää. Ei ole Arttu Vattulaisen vika, jos parempia kestävyysjuoksijoita ei vain ole Suomessa, kun tulos 5000 metrillä on entistä piirikunnallista tasoa 14.44,08 ja Jari Piipposella kului 1500 metrillä aikaa 3.55,18, parempia aikoja juoksi Sotkamon Jymyn Jouko Niskanen jo 70-luvulla hiilimurskalla. Samalla tavalla se on tipahtanut hiihtäjiemmekin kuntotaso 70 -90 luvun vuosista, sitä ei vain väline- ja tekniikkakehityksillä äkkinäinen aina huomaa, suunnistuksesta puhumattakaan. Outo laji oli myös Venäjällä miesten sileä 3000 metriä ja Ander Lindahlin aika vaatimaton 8.44,65, mutta tosin Janne Ukonmaanaho juoksi esteissä melkein yhtähyvän ajan 8.43,67 ja oli viides.

Tero Pitkämäki vietiin Venäjälle liiton toimesta pakottamalla; Venäjän pakotteiden ollessa vielä EU:n toimesta voimassa ja hän teki sen minkä halusi ja voitti surkean keihäskisan pakkopullana, saaden kepin lentämään kohtuullisen tulokseen 84,44. Samoihin aikoihin viskottiin keppiä Saarijärven juhanuskisoissa jo kokonaisuudessaan parempitasoisessa kilpailussa pelkästään suomalaisvoimin, Teemu Wirkkalan voittaessa 81,89. Pekingiin yleisurheilun MM-kisoihin on jo Pitämäki ja Antti Ruuskanen valittu ja komannesta keihäspaikasta tulee vielä kovaa polemiikkia vanhaan tapaan.

Outoja oli vähän nuo säännötkin Venäjän maassa hypyissä ja heitoissa hyppyritysten ja kierrosten vähillä määrillä, mutta maassa maan tavalla. Ylen selostajat puhuvat tuulien vaikutuksista jo liian paljon. Milloin on sivu- tai myötä ja vasta tuulta mielettömän pikkasen liian vähän tai paljon joka lajissa. Yeisurheilu on kesällä ulkoliikuntaa ja onko tähän jo tultu, että pienetkin virtaukset muka spekuloidaan kuin mäkihypyssä .Huh!

Miten Suomen juoksutaso sitten saadaan nousemaan? Meneekö urheilijoiden aika sykemittareiden räpläilyssä leireillä hotellihuoneissa hienoissa trikoissa ja katsotaanko sekin aika muka harjoitteluksi. Nämä hölkät ja kaiken maailman pintakaasuttelujen flikkojen lenkit eivät ainakaan paranna huipputasoa. Jos ne parantaisi, niin Suomen juoksutaso olisi nyt huipulla! Nyt on tieteellistä harjoittelua, leritystä,  kaikenmaailman geeli-pronaatiotossuja ja nopeita tartaneita – tulokset vaan on 40-luvun tasoa.

Hyvä, että on pintakaasuttelijoiden ja harrastajien hölkkiä, mutta rata se on joka kunnon aidosti näyttää. Kalliikisi bisneshommiksikin  nuo hölkät ja massamaratonit menneet. Ennen pääsi mukaan 50 markalla ja nyt hinta on 50 euroa pienessäkin juoksussa. Huippu-urheilu ja kuntoilu pitää erottaa toisistaan enemmän jo nykyisen kulttuuriministerin Sanni Grahn- Laasosen ( kok ) toimestakin tiukoilla budjeteilla. Rahaa vain liiton kautta tulosboonuksina  huipuille ja hölkät eläkööt harrastelijoden kesken omillaan golfareiden tapaan, jos osanottomaksut eivät tipu. Näihin huippurheilun humusavotoihin ei enää euroakaan, jos tuloksia ei ala tulla. Koulujen liikuntaan kyllä pitää satsata entistä enemmän, siellä se on urheilun tulevaisuus.

Oikeiden huipulle pyrkivien juoksijoiden pitää pysyä pois näistä Kiimasen savulenkeistä ja Pörsänmäen ympärijuoksuista. Peruskestävyyttä paljon ja radalle vetoja, ilman ulkomaanleirejä ja sykemittareita pitää pystyä juoksemaan vitonen 13.45 ja sitten voi vippaskonsteilla yrittää siitä parantaa energia-juomien kera.

Lisäksi nämä salibandyt, jääkiekot ja frispeegolfit vievät lahjakkuudet pois kestävyslajeista…

Yleisurheilijoita on jo valittu Pekingiin MM-kisoihin ”rauhassa” valmistautumaan. En tiedä onko se oikein vai väärin. Paavo Nurmen Gamesista kai alkaa vasta todelliset näytönpiakat yleisurheilijollemme. Näyttää kuitenkin, että kaikki vähänkin tulosrajan saavuttaneet valitaan ja  onko siinäkään järkeä lähettää ”ei mitään mahdollisuuksia olevia” turisteja MM-tason kisoihin verorahoilla. Nuorten kokemuksen saannilla sen kuitenkin jotenkin ymmärtää!

Oliko mitään järkeä yleensä lähettää pakottamalla urheillijoita Venäjälle Superliigaan juhannuksen viettoon, vaikka muodikas – mieletön sana  tuli Ylen selostajilta turhankin usein mainittua! Tero Pitkämäki heittää jo torstaina Paavo Nurmen kisoissa ja toivottavasti hänellä kunto kestää kovassa kilpailurytmissä.

Talvivaaralla on jo kiire päätösten osalta – pettääkö kepu taas

Talvivaaran kaivoksen osalta olisi jo jonkinlaisten päätösten aika lopultakin. Valtio on jo varannut satoja miljoonia konkurssipesän pyörittämiseen ja nyt on laskettu tehtaan ylläpidon maksavan ainakin 10 miljoonaa kuukaudessa. Viime marraskuussa tehtaalla Sotkamossa vieraillut ministeriryhmä silloisen pääministeri Alexander Stubbin ( kok ) johdolla kertoi valtion tekevänsä kaikkensa pitääkseen kioskin pystyssä ja turvaamaan työpaikat 100 %:n varmasti. Siinä valtio on pitänytkin ministerin lupaukset  hyvin.

Lupauksista huolimatta varteenotettavaa ostajaa ei näytä olevan näköpiirissä. Valtion olisi pitänyt jo syksyllä ottaa kaivos haltuunsa tosissaan ja alkaa louhimaan. Nyt palaa koko ajan rahaa vatulointiin. Toinen vaihtoehto on laittaa pönkkä ovelle, jos tehdas kannattamattomaksi havaitaan – tämä empä tiijä vaihtoehto on pahin mahdollinen. Nykyinen Talvivaarasta valtion puolesta vastaava elinkeinoministeri Olli Rehn ( kesk ) on sanonut toukokuun lopussa Talvivaarasta:  ”Kiire on, lähipäivinä tarvitaan ratkaisuja suuntaan tai toiseen..”

Olli Rehn tekee audienssin maanantaina 15.6 juhannuksen alla Talvivaaran kaivokselle ja tapaa Kainuussa  kaivoksen sidosryhmiä, paikallisia elinkeinoelämän ja maakunan vaikuttajia, sekä aluehallintovranomaisia. Saa nähdä mihin toimenpiteisiin ministeri ryhtyy tämän kuuman perunan kanssa työllisyydenkin parantamisessa. Joko valtio ei lähde tosissaan mukaan ja vielä ostajaa ”etsitään”. Edellinen elinkeinomiknisteri Jan Vapaavuori ( kok ) on suhtautunut nihkeästi valtion suureen rooliin kaivoksen omistajana. Talvivaaran suhteen päätöksien teolla on nyt tosiaan kiire suuntaan tai toiseen. Äimistelyn aika on jo loppua!

Keskustapuolueella on nyt paljon pelissä Talvivaaran tulevaisuuteen vaikuttamisella elinkeinoministerin Olli Rehnin lisäksi, sillä elinkeino- ja ympäristöministerinä on nyt hallituksessa keskustan Kimmo Tiilikainen ja pääministerinä Juha Sipilä  (kesk). Mauri Pekkarinen hääri aikoinaan Talvivaaran perustamiskuvioissa elinkeinoministerinä ja taisi siellä olla mukana kuhmolainen ympäristöministeri Paula Lehtomäkikin. Sotkamolainen kansanedustaja Timo Korhonen on keskustapuolueen kansanedustaja. Uusi kainuulainen kansaedustaja Marisanna Jarva on myös keskustapuolueen edustaja Paltamosta. Pettääkö kepu taaskin ja sysää asiat entisten ”omien” päättäjien niskoille..

Perussuomalaisten uusi työministeri Jari Lindström halunnee myös töitä peruskainuulaisille! 

Talvivaaran sijoitetuilla varoilla alusta alkaen tähän mennessä olisi jo 1500 työntekijää maksettu kotiin täydellä palkalla uuninpankolle kymmeneksi vuodeksi kissan päiviä viettämään!

*****

Maaliskuussa ennen eduskuntavaaleja annetun uutisen mukaan brittiläinen sijoitusyhtiö Audley Capital Partners olisi tehnyt esisopimuksen Talvivaaran konkkurssipesästä, jossa se ostaisi 85 %:n osuuden kaivoksesta ja loput omistaisi valtion Terrafame 15:lla prosentilla. Kaupat piti olla selviä kesäkuun loppuun mennessä! Toisten uutisten mukaan Capital olisi jäämässä pois Talvivaaran kaupoista rahan puutteen vuoksi, mutta toisaalta johtaja John McKenzie on tyrmännyt huhut ja sanonut, että he eivät ole jättämässä kaivosta ja louhimaan päästään jo kesällä. Tosin Capital on suunnitellut, että valtion varoilla laitettaisiin kaivos käyntiin ja he tulisivat ”sitten” mukaan.  Kaivoksen louhinnan aloittaminen maksanee noin 300 – 500 miljoonaa.

Kaivoksen pörssiyhtiö on jättänyt Espoon käräjäoikeuteen velkasaanerausohjelman lisäselvityksen ja sekin pitäisi ratketa heti kesän aikana. Suunitelmissa velkojen leikkauksia 99%:lla ja ne olisi mahdollista muuttaa osakkaiksi. Valtio omistaa jo Solidiumin kautta pörssiyhtiöstä 15 %. Pekka perällä on 4 %:n osuus. Valtion omistamalla Finnveralla on saatavia 60 miljonaa pörsiyhtiöltä ja osakkeiksi muuttamisella siitäkin tulisi merkittävä omistaja yhtiölle. Velkasaanerauksen jatkaminen mahdollistaisi myös osakkeisiin sijoittaneilla vielä jonkinlaisen oljenkorren osakkeisiinsa. Uusi käänne onkin ollut, että emo-pörssiyhtiö tulisikin mukaan uuteen perustettavaan kaivosyhtiöön mukaan, jopa rahoittajan muodossa – mutta mistä sille rahaa, kuka enää uskaltaa sijoittaa sinne mitään!

Talvivaaran kaivostoimintaa ylläpitää nyt konkursiin mennyt Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesä  valtion varoilla ja velkasaneerauksessa on sen emo-pörssiyhtiö Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj.

Onko tuulivoimalat täyttä humpuukia ja valtiolta rahastusta – on !

TUULIVOIMALAT HUPUUKIA. Muutama viikko sitten pisti silmään kolme suurta tuulimyllyä Alastarosta ajellessani suoraa kantatietä numero 41 Huittisiin –  ennen Huittista vasemmalla mäellä niitä pyöri ja niitä äimistelin pitkään. Kolme härveliä välkelti auringossa niiden pyörittäesään luomusähköä uusiutuvana energiana ja ne näkyivät jo kaukaa tielle mäeltä. Tietääkseni nämä Huittisen härvelit eivät kuitenkaan valtion tukea tuotannolleen saa, koska ne on ostetttu käytettynä ja yksityiset niitä pyörittää tuulen voimalla ja omilla kustannuksillaan!

SUOMESSA lienee noin  250 tuulivoimalaa ja ne keskittynyt paikkakunnille, joissa tuulta voidaan käyttää hyväksi, sillä ilman tuulen tuomaa ja verorahoin viemää ei synny minkäänlaista uusiutuvaa bioenergiaa. Aukeita laakeita, joissa Suomessa on näitä tuulivoimaloita ovat muun muassa paikkakunnat: Simo, Jalasjärvi, Porin Reposaari, Hanko, Hailuoto, Kuivaniemi, Hanko ja tämä näkemäni Huittinen. Kyyjärven ja Alajärven välimaastoon ollaan myös suunnittelemassa näitä tuulireaktoreita pilvin pimein.

Tuulella tuottaminen tuntuu helpolta, sillä tuulimyllyn pyörittäjä saa veronmaksajien rahoista takuurahan,  sähkön sen hetkisen markkinahinnan ja määriteltävän takuuhinnan – syöttötariffin erotuksen. Yksinkertaisesti sanottuna, jos sähkön tukkumarkkinahinta on 50 euroa megawattitunilta ja takuuhinta 100 euroa, niin jokaisesta tuotetusta megawatista maksetaan tuulivoiman tuottajalle  50 euroa.

TUULIVOIMALOIDEN TUKI tuki oli suurimmillaan, kun sähkön markkinahinta oli vain 30 euroa megawattitunnilta ja ja takuuhinta 100 euroa, niin erotus hyvitettiin 70 eurolla, per megawattitunti. Tukitariffia on tarkoitus pienentää johonkin  80 euroon joten valtion verorahoilla tuotetun megawattitunnin kustannus olisi tukena ”vain” 50 euroa megawattitunnilta. Tukea maksetaan kullekkin voimalalle 12 vuotta ja sitten sen pitäisi itse kannattaa tai purkaa myllyt pois. Yksiköiden, eli noiden härveleiden on arvioutu kestävän jopa 20 vuotta. Pelkoa ollut siitä, että yrityksiä voi loppua tai mennä konkurssiin ja sitten voimaloiden purkamisen kustannukset tulee valtion ja kuntien piikkiin.

***

Tuulivoimaloiden pystytys kallista – maanvuokraajat tienaa jopa näillä

TUULIVOIMALOISSA on alkuinvestointi- kustannukset  suuret, verrattuna käyttökustannuksiin ja  myllyjenkin sanotaan alkavan rappeutua 12 vuoden jälkeen ja käyttöiäksi lasketty yksikölle jotain 20 vuotta. Yhden vomalahärvelin pystytys maksanee kuluineen miljoonia ja osan yritykset saa investointitukina. Maanvuokraajille pitää lisäksi maksaa hyvää vuokraa härveleistä.

VALTIO on kiristämässä tukiaan ja voimaloille annettavia avustuksia säästötavoitteillaan. Hakemuksia on satanut nyt roppakaupalla sisään enemmän jo kuin tarkoitus on tuulivoimaloita perustaa, sillä määrätyn ajan sisään jätetyt hakemukset kuuluvat vielä valtion tukien piiriin. Näihin uusiin tuulivoimaloihin on mahdolisuus vielä saada investointitukia 40 %.n luokkaa ja päälle vielä 12 vuoden ajan nämä tukitariffit, mutta entäs sitten niiden mahdolisesti pienentyessä..

Sähkön tuotto näillä tuulivoimaloilla oli 2014 vähän yli prosentin luokkaa koko kulutuksesta  ja nyt se on jotain 1,7  %.Tavoite on tuulivoimaloille sähkötuototoksi laskettu 3000 megawatin luokkaa vuoteen 2025 ja tällä hetkellä se on noin 650  megawattia ja hakemuksia on nyt satanut tiukentuvien tukien pelossa jo niin, että hakemuksia on sisällä tuulivoimaloista jo yli  2500 megan verran. Tämä 2500 euron maaginen raja lienee jotenkin sellainen, että tuet maksetaan täytenä siihen rajaan päässeille perustettaville voimaloille.  3500 megan tuotannolla päästäisiin sähköntuotannossa tuulivoimaloilla jo 10 %:n määrään koko kulutuksesta.

Esimerkkinä Kiinassa tuotetaan tuulella 114 775 megafattia ( MW ), Ruotsissa  ja Tanskassa noin 5000 MW. Vuonna 1990 ei tainnut olla Suomessa tuotettu yhtään MW:tä sähkön kulutuksesta tuuliturbiineilla, mutta nyt se on jo tosiaan lähelle 700 MW.

***

Valtio tukee runsaasti tuulivoimaloita – luonnonsuojelijat äimistelee

TÄLLÄ hetkellä valtio maksaa vuosittain noin 150  miljoonaa tuotantotukea tuottajille, mutta se lisääntynee moninkertaiseksi, mikäli myllyjä alkaa pyöriä lisää, jotka kuuluvat ja pääsevät vielä tukien piiriin. Ompa puhuttu jopa miljardien lisääntyvistä tuista valtion taholta kymmenien vuosien päästä.

Suurimpia tuulimylly-yhtiöitä ovat suomessa: TuuliWatti Oy, TuuliTapiola, Taaleritehdas ja Ilmatar.Tuulitapiolassa on mukana LähiTapiolan vakutuusyhtiö ja työeläkeyhtiö Elo. Jonkinlaista osakeantiakin on yhtiö suunnittelemassa kaivosyhtiöiden tapaan. Tuuliwatissa on taas mukana omistajina S-Voiman kautta S-ryhmä ja St1.

Lisäksi tuulivoimalayhtiöt joutuvat maksamaan maanvuokraajille vuokraa tuulihärveleistään. On laskettu, että suorämeensä yhtiöille vuokranneet voivat saada uuninpankolla kissan tapaan makailemalla jopa 20 000 euroa vuodessa  tyhjästä. Tietenkin kateelliset naapurit, joilla ei ole näitä vuokramaita ovat tehneet valituksia näistä mahdollisista tulevista myllyjen haitoista melullaan ja maiseman häirinnällä. Kateelliset ovat valittaneet niiden karkoittavan metsän eläimetkin pois kyliltä, vaikka ovat tähän asti toivoneet susien, peurojen, rusakkojen ja hirvien kaikkoavan nurkiltaan. Taas tähänastiset eläinystävät, joilla on maata vuokrattavana, ovat kääntäneet takkinsa toisin päin – joutaa ne elukat häätää pois soiltaan ja aukeiltaan. Lintujakin kuolee kuulemma paljon härveleihin, mutta kuitenkin itse niitä ammutaan. Susien suojelijoista on tullut susien karkoittajia…

Yli sadankin metrinkin korkeuteen nousevat härvelit näyttävät häiritsevän toisten mielenrauhaa kahinallaan ja välkehdinnällään auringon laskiessa rämeen takse. Kai ne jonkinlaista kohinaa tuulessa nuo hullunmyllyt pitää, mutta raha välkkyy vuokraajan silmissä enemmän kuin turbiinit – hyviähän nuo on. Jonkinlainen raja asutukseen nähden taitaa tuulimyllyillä olla pari kilometriä.

***

Kalliilta tuntuu – minkä tuuli tuo ja vie

KALLIILTA vain tuntuu äimistelijän näkökulmasta nämä tuulihärvelit, joita maksellaan maataloustukien tapaan reippaasti veromarkoilla. Minkä tuuli ja valtio tuo yhtiölle tueksi, sen yhtiö puhaltaa tuulen voimalla liiveihinsä. Maksaako näiden perustaminen kuitenkaan koskaan elinkaarensa aikana itsensä ja meneekö rahtatkin näistä ulkomaalaisille valmistajille, pystyttäjille ja operaattoreille!

Tämä on eräänlaista Talvivaaran kaivoksen tapaista investointia verorahoilla alkuinvestointien tuista lähtien, jatkuvaan syöttötariffiin sakka,  josta ei tule koskaan kannattavaa. Kenen kontalle niiden purkaminen mahdollisesti jää jos firmaa ei ole enää olemassakaan.

Tutkimuksien lisäksi tämä tuulivoimala vihreä lanka ei ole ympäristöhaitoista ja saasteista vapaa, kuten uskotellaan – puhumattakaan eläinrääkkäykseen haitoillaan menemiseen saakka!

Jos omalla tontilla olisi mäkeä tai aukeeta, niin vuokraisin mielelläni muutaman myllyn paikan 20 000 euron vuosikorvauksilla, mutta jos napurin tontilla se pyörisi – valittaisin varmasti kohinoista, pyörimisliikeistä, susien, villisikojen ja oravien kaikkoamisenkin uhalla. Uusiutuva vihreä sähkö häiritsisi silloin auringo- ja tuulienergiana kummasti silmään ja olisin jopa järkyttynyt.

***

Humpuukia ja valtion varojen kuppaamista

Puolueettomana äimistelijänä pidän näitä tuulivoimayhtiöitä humpuukiina ja valtion rahojen kuppaamisella tuettua kallista energiaa se on ja osa yrityksistä on ulkomaalaisia ja ei edes rekisteröity Suomessa. Kallista energian tuottamista voimalat todella on sähkön tuottoonsa nähden. Ydinvoimaloissa on sentään jotain järkeä. Yksityinen tehköön vaikka minkalaisen härvelin maalleen, jos luvat siihen saa ja pitää sitä pystyssä ilman näitä takuutuki- syöttötariffeja.

Kunnille tulee noista verotuloja ainakin kiintestöverojen muodossa, mutta nekin jaettu vuosien mukaan ja alkavat muutamasta tuhannesta eurosta alkuvuonna ja loppuvat lopussa melkein kokonaan. Yhteisöveron, eli yritysten voittoveron saa taas valtio ja se jakaa ne kunnille epätasaisesti yritysten sijaintipaikan mukaan,  eikä sille kunnalle missä kukin tuulihärveli sijaitsee. Työllisyyttä ei pajon tuo kuntaan yksi rupeli pyöriessään tuulessa, päin vastoin katkeria kuntalaisia muuttaa kunnasta pois tuon rupelin takia.

Joku noissa tuulivoimaloissa pärjää ja rahastaa, se on varma, ei noita muuten noin innolla perustettaisi! Tämä on  samanlaista tulonsiirtoa valtiolta yrityksille maataloustukien ja Talvivaaran kaivoksen tapaan!

Noissa tuulivoimaloissa puhutaan megawateista ja megawattitunneista. Tavallinen äimistelijä äimistelee sähkön hintaa kulutuksellaan ja kilowattitunnin hinnalla, sekä perussamaksuilla. Kilpailuttamalla yhtiöitä voi äimistelijä 10 000 kilowattitunnin kulutuksellaan mökillään saada vuodessa parinsadan euron säästön.

IMG_20190921_174009.jpg
Kuva Ylivieskan tuulivoimalasta. Kuva ERKKI äimistelee.fi-media arkisto

ERKKI äimistelee.fi    puolueeton verkkomedia

@erkki kovalainen / Hämeenkyrö

 

 

 

Vakuutusyhtiö Varman ” varmat” kaupat

Työeläkevakuutusyhtiöllä Varmalla ei näytä kovin varmoja kauppoja olleen, menettäessään vuokratulonsa  varmoilta vuokrasopimuskumpaneiltaan, heidän konkursiin päästessään. Kainuun Sanomissa viimeisin juttu oli oikeuden syyttämispäätöksen ei aloittamisesta Kajaanin CR-Keskus Oy:n ja Varman  kiinteistökaupoista.

CR-Keskuksen yrittäjät ovat ostaneet vuokralaisina siinä aiemmin olleen kiinteistön 2005 hintaan  630 000 euroa ja myyneet sen sitten 1,6 miljoonan euron voitolla, hintaan 2,2 miljoonaa tälle Varmalle. Kiinteistössä ei oltu tehty ihmeempiä remontteja ja arvo noussut vuodessa hirmuisesti. Kaupan ehtona ollut tietojen mukaan, että CR-Keskus siirtäisi työntekijöittensä työeläkevakuutukset Varmalle. Samoin sovittu on, että CR-keskus siirtyisi vuokralaiseksi tähän entiseen omistamaansa kiinteistöön ja vuokrasopimuksen aika olisi ainakin 10 vuotta.

Kajaanin CR-Keskus ajatui kuitenkin jo 2008 konkursiin ja Varma jäi nuolemaan näppejään vuokrasaatavissa ja vakuutusmaksuissakin. CR-keskuksen konkurssipesä teki näistä kaupoista ilmoituksen poliiseille, koska se katsoi tavallaan keplottelulla menettäneen tämän 1,6 miljoonan rahan – ja se olisi heidän mukaan kuulunut konkurssipesälle velkojien ynm. asioiden hoidossa.

Tuskin tämä asia olisi edennyt mihinkään Varman toimesta, miksi se olisi alkanut itse vapaehtoisesti maksamastaan hinnasta alkanut oikeutta käymään, vaan asian vireillepanija oli juuri mielestäni tämä CR-Keskuksen konkurrsipesä. Oikeuden päätöksellä kaupoissa ei ole kuitenkaan ollut mitään laista poikkevaa. Kaupat on tehty sen hetkisen ”markkinahinnan” mukaan ja Varma ei ole voinut aavistaa CR-Keskusksen mahdollista konkurssia.  Molemmat osapuolet tehneet kaupat tietäen riskinsä ja asioista ei ole ollut oikeuden päätöksen mukaan moitittavaa.

*****

Suunnilleen samanlainen tilanne on ollut kaupoissa ja vuokrajutuissa eläkeyhtiö Varmalla ainakin Suomi-Soffan kanssa. Suomi-Soffan yrittäjäpariskunta Harri Toivainen ja Marita Keskinen-Toivainen rakensivat suuret laatikkomyymälä-tilat perustamiensa kiinteistöosakeyhtiöittensä kautta Iisalmeen ja Mikkeliin. Näissä liiketilojen rakentamistouhuissa hääri päsmärinä myös tunnettu liikemies Arto Merisalo Nova Kiinteistökehityksensä kanssa.

Iisalmeen rakennetun hulppean 10 000 neliön hallin Suomi-Soffan yrittäjät myivät sitten tälle Varmalle arvioidun mukaan suurella voitolla. Arvioitu hinta hallilla oli 8,5 miljoonan luokkaa. Toivaisella ja Keskinen-Toivaisella oli tuolloin 2008 pääomatuloja monta miljoonaa ja nämä Iisalmen ja Mikkelin kiinteistökaupat osaltaan selittävät heidän suuret tulonsa juuri muusta kuin varsinaisesta sohfabisneksestä tulleesta. Suomi-Soffa joutui myös konkursiin ja Varma jäi taas nuolemaan näppejään 500 000 euron vuokrasaatavista. Tässäkin tapauksessa vuokrasopimus Varman Suomi-Soffalta ostaman liiketilan ja Suomi-Soffan kanssa oli tehty kymmeneksi vuodeksi. Siitä ei ole tietoa, onko näissäkin kaupoissa ja vuokrasopimuksessa kytketty ehdoksi myös vakuutuksien siirtäminen soffalaisilta Varmalle.

Viimeisimpien lukemani tietojen mukaan Iisalmen tyhjyttään ammottavassa suuressahallissa oli talvella vain yksi vuokralainen, joku sähköasennusfirma. Mikkelin 7000 neliön hallin paikka on jonkun autoliikkeen takapihalla syrjässä ja tuskin kovin vilkasta toimintaa on sielläkään!

Ylöjärvelle myös Suomi-Soffa rakensi hallin, mutta myi sen sitten yhdysvaltalaiselle sijoitusyhtiölle, Grown Asset Managementille. Tämän hallin kauppa oli tavallaan Suomi-Soffan sohvayrityksessä kiinni, eikä Varman kauppojen tapaan kiinteistöyhtiöihin sidottu. Näin ollen sohva- yrityksen liketoiminnan taseisiin saatiin tällä kaupalla  liiketuottoja 2,8 miljoonan edestä huonoina vuosina ja se siirsi ilmeisesti huonekaluyrityksen konkurssia.

Ylöjärven ohi kulkiessani havaitsin Suomi-Soffan kylteillä olevan suuren jäähallin kokoisen tilan olevan pitkään tyhjillään kauppakeskus Elon vieressä ja äimistelin sitä monta kertaa elossa käydessäni.  Nyt siinä kuitenkin toimii syksyllä avattu, Suomen suurimman outleketjun 5400 neliön Megamyynti-Areena. Hallin nykyisestä omistuksesta ei ole tietoa, onko se vielä yhdysvaltalaisella sijoittajayhtiöllä !

Konkurssihan ei ole Suomessa rikos, jos siihen yritys ilman vilppiä pääsee tai joutuu. Myyjällähän ei ole omaatuntoa, jos ostaja haluaa maksaa kaupoistaan suurenkin summan. Näissä edellemainituissa kaupoissa ei ole siis mitään hämärää, mutta kallliiiksi näyttää Varmalle tulleen nuo kiinteistökaupat ja maksaako nekin loppupelissä tavalliset asiakkaat ja yritykset vakuutusmaksujen noustessa!

*****

Kaikenlaisia sähläämisiä on nähty näiden vakutusyhtiö ynm, yritysten, omistajien ja työsuhdeasuntojen vuokraamisisa ja kaupoissa. Mieleen tulee Finnairin johtajan Mika Vehviläisen asunokaupat työeläkeyhtiö Ilmariselle ja Ilmarinen vuokrasi sen asunnon taas uudestaan Finnairille ja Vehviläinen jäi asumaan tähän työsuhdeasuntoon. Tässäkään ei syytettä nostettu kenellekkään, vaikka moitittavaa saattoi olla ja harmaalla alueella mentiin. Ristikkäisyyttä oli kuitenkin näiden yritysten hallitusjäsenten  kesken ja kaupat sekä vuokraamiset  katsottiin etuuksiin pohjautuvan.

Erilaisia kytköksiä näissä edellisissä kaupoissa ja vuokraamisisa näyttää olleen, toiset onnistuu ja toiset tulee ilmi jostain kautta. Moraaliahan ei ole, jos sen vain laki sallii…äimisteltäväää näissä kuitenkin maallikolle riittää…

Seppo Jokisen dekkari – Kuolevaksi julistettu

Seppo Jokisen kahdennessakymmenennessä dekkarissa (20.) – Kuolevaksi julistettu – Tampereen rikospoliisin väkivaltajaoksen komisario Sakari Koskinen on palannut edellisestä Jokisen kirjasta – Mustat sydämet – tutuimpiin tamperelaisiin maisemiin Australian Sydneyn maratonmatkalta.

Kirjan lukeminen näin myöhään ilmestymisestä on painannut omaatuntoani koko ajan. Kirjan ilmestymispäivänä sitä ei vielä ollut tullut aamulla Hervannan Duon kauppakeskuksen kirjakauppaan, toisesta paikasta se oli myöhemmin loppunut ja kolmannessa pienemmässä kirjakaupassa sitä ei ollut ollenkaan. Tapasin kirjailijankin eduskuntavaalien päivänä ja hänellekin selittelin vielä  kirjan lukemattomuuttani. Hyvä päivä on parempi olla edessä päin kuin takana päin,  oli mummollani tapanaan sanoa ja sillä lohdutin itseäni ja nyt se hyväpäivä on takana päin. Kirjan ostin Ylöjärven Elon kauppakeskusksen Kirjataskusta ja sattumalta Sakari Koskisen rikostutkimukset ulottuvat Kuolevaksi julistetussa juuri Ylöjärvelle saakka.

Dekkarissa mies pakenee todistettavasti ahdistelijaansa, mutta ei jostain kummasta syystä tunnusta, että häntä yleensä mikään uhkaisi. Samoihin aikoihin naisia huumataan Tampereella tyrmäystipoilla ja tuntematon mies vie heidät kotiinsa, mutta ruumillista väkivaltaa ei ole tapahtunut. Rikoskonstaapelin Ulla Lundelinin tyttö Lotta on ollut kadoksissa syksystä saakka ja se saa rikostutkimukset poliisin sisälläkin kiemuraisemmaksi.

Kirja on selkeästi vahvalla kokemuksella kirjoitettu ja pienetkin yksityikohdat on kerrottu todenperäisesti sivuhenkiöitä myöten. Joistakin kovempaan räiskimiseen tottuneilla lukijoilla, saattaa jotkut Koskisen pojanpojan Einon oleskelu komisarion työpaikalla tuntua pitkävetiseltäkin, mutta kirjailija on osannut kertoa lapsien käyttäytymisestä hyvin ja nämä sivujuonteet juuri tekevätkin kirjasta uskottavan.

Koskisen kirjoissa ihmisuhdeasiat on rikoksien ohella kirjan toinen puoli ja ainakin ne minulle sopii. Komisario Koskisen ja konstaapeli Ulla Lundelinin äänettömät tuokiot saivat lukijankin herkitymään:  ”He katselivat äänettömän hetken toisiaan. Ullan silmiin oli palannut sama lemmikinsininen lämpö..”

Taas toisaalta Koskisen ja ex-vaimonsa kohtaamisista saattaa löytää jotkut eronneet lukijat itselleenkin tuttuja piirteitä…

Monien vaiheiden jälkeen palaset Koskisen ja poliisiensa tutkinnoissa loksahtelevat paikoilleen – toisille käy hyvin ja toisille huonosti. Ihmetellä pitää mistä Seppo Jokinen keksii aina nämä erilaiset  ja uudet juonet, vaikka päähenkilöt on osittain aina samoja.

Tarkka lukija löytää dekkarista rivien välistä hyvinkin tämän hetken yhteiskunnallisia asioita, tasarvosta teiden huonoihin kuntoihin ja poliisien ongelmiinkin määrärahoissa ja lakipykälissä.

Kirja jää muutamissa ihmissuhdeasioissa ikään kuin kesken – miten komisario Sakari Koskinen jatkaa poliisin töitään ja miten jatkuu Ullan ja Sakarin suhde…

Siispä näyttää vahvasti siltä, että Seppo Jokiselta ilmestyy vielä ainakin 21. komisario Koskisen tutkimukset ja uusi kirja voi olla Jokisella jo hyvinkin tulilla!

Kuolevaksi julistettu,  kannattaa ehdottomasti lukea!

 

Hervannassa kesäkuun 8. päivänä 2015

Erkki Kovalainen