Urheilun humusavottaa ja pönkitetäänkö monilla urheilujärjestöillä vain kallispalkkaisia suojatyöpaikka-virkoja urheilun ehdoilla ?

Viimeisin valmentajan yllätyksellinen eroaminen suomalaisten urheilijoiden valmentamisesta antoi taas äimistelyn aihetta Suomen urheilun tiimoilta. Suomen uimareiden päävalmentaja tanskalainen Bo Jacobsen lopettanut hommat yllättäen tavallisen fraasin mukaan ”yhteisymmärryksessä”, ilmeisesti kuitenkin Uimaliiton aloitteesta. Uimaliiton ja Bo Jacobsenin tähtäin oli Rion 2016 kesäolympialaisissa ja juuri Ari-Pekka Liukkonen rikkoi ensimmäisenä suomalaisena  Rion kisarajan 50 metrin vapaauinnissa. Sotkamolainen kilpauimari Jenni Laukkanen uskaltanut avata suunsa ja moittinut heti tanskalaista valmentajaa, että hän ei ole tarpeeksi ottanut yhteyttä ja käynyt paikan päällä neuvomassa ja valvomassa harjoituksia henkilökohtaisesti Vuokatissa.

Tällainen ongelma tulee helposti vieraalla maalla asuvan valmentajan roolissa ja miksi yleensä Uimaliitto tällaisia sopimuksia tekee. Uimaliitolla on muutenkin jo aikaisemmin ollut sotkuisia nämä valmentajakuviot, muistaen esim. Kari Ormon tapauksen. Nyt uimareille ei haeta uutta valmentajaa ja onko rahat loppunut humutessa!

Hiihtoliiton päävalmentajana toimi ennen Reijo Jylhää ruotsalainen Magnar Dalen ja hänenkään toimintan ei kaikki hiihtäjät Dalenin valmennuskaudella aivan tyytyväisiä olleet. Kehityskeskusteluita tehtiin valmentajan ja hiihtäjien kesken ja niistä ei paljon hiiskuttu, vaikka Pirjo Muranen uskalsi välillä kertoa jotain Dalenin johtamistavasta. Nyt hiihtäjät suitsuttaa Jylhän kaudella rivien välistä, että Jylhän valmennus- ja johtamistapa on ”erilaista”. Anne Kyllösen henkilökohtaisena valmentajana toimii edelleen Magnar Dalen.

Venäläinen ampumahiihtovalmentaja-velho Anatoli Hovantsev oli aikoinaan Suomen ampumahiihtoliiton A-maajoukkueen valmentajana ja nykyisin tiettävästi vielä valmentaa ammattimaisesti Kontiolahden Urheilijoiden urheilijoita. Kajaanilainen Outi Kettunen taisi luottaa Hovantseviin vielä jälkeen päinkin, kun hän ei ollut enää ampumahiihtäjien päävalmentajana. Toisinkin päin on valmentajien vaihdossa menty,  Suomen ampumahiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja Jonne Kähkönen valmentaa nykyisin USA:n naisia ampumahiihdossa. Mäki- ja yhdistetyssä on suomalaista käytetty paljonkin hyväksi ulkomailla.

Mäkihyppääjä-valmentaja  Mika Kojonkoski valmensi Norjan mäkimaajoukkuetta monta vuotta. Valmentajia on vaihdellut Suomesta muualle ja muualta meille paljonkin eri lajeista riippumatta, aina keihäänheittoon ja juoksuun saaakka. Välillä tulllut tulosta enemmän ja enemmän vähemmän! Kojonkoskella olisi tosiaan hyvänä valmentajana enemmän hyötyä Suomen huippu-urheilulle kuin jossain johtajana, mutta pallkataso voisi tipahtaa Norjan tasosta.

Mika Kojokosken, entisen humusavottalaisen (HuMu ) ja nykyään Olympiakomitean alaisuudessa olevan  Huippu-urheilunyksikön johtajana  toimivan Kojonkosken tallista tavallaan talvella lähti pois koripallomaajoukkueen päävalmenta Henrik Dettmann. Huippu-urheiluyksikön palloilulajien vastuuvalmentaja lähti ilmeisesti vielä rahakkaampiin töihin, turkkilaisen Besitas Istanbulin korpallojoukkueen valmentajaksi. Dettmannin lähtöä ”puolustellaan”, että se antaa osaamista meillekkin kansainvälisesti, vaikka minusta se on toisin päin. Dettmannin pitäisi vielä toimia jonkinlaisena konsulttina  huippu-urheilun yksikköön, mutta kovin ristiriitaista se minusta on…..

******

Sotkamolainen kirjailija Veikko Huovinen julkaisi 1976 päiväkirjan tekemisistään ja tapahtumistaan vuosilta 1974 ja 1975 nimellä – Humusavotta! Olen lukenut sen kaksi kertaa ja mieleen jäänyt kirjasta Veikon mököttämiset jouluviikolla Kajaanissa autossaan, kun naisväki meni tuhlaamaan rahojaan Kajaanin porvarikauppiaille ja jonkin verran kultuuriyhdistyksiä Veikko vierasti ja tienkin kalareissut jäällä Utin kanssa. Lisäksi Huovinen vierasti lentämistä pakollisten kahdesti vuoteen tapahtuvien kustantajamatkojen vuoksi herrojen Helsinkiin Otavan luokse ja matkusti mieluummin junalla!

”On se kyllä melkoinen humu”, sanontana on myös yleisesti rahojaan huikentelevasti käyttävästä ja viinaan , sekä naisiin menevästä miehestä!

Huovisen Veitikka sopisi hyvin myös Humusavotan lailla näihin urheilun järjestöjen kiemuroihin!

Melkoinen humusavotta on ollut tämä pari vuotta toiminut 2010 – 2013, huippu-urheilun kehittämiseksi Olypiakomitean aloitteesta keksitty Huippu-urheilun muutosryhmä ( HuMu ), johon kuului päällikkönä  Jukka Pekkala ja jäseninä Mika Kojonkoski, Tapio Korjus, Leena Paavolainen ja Erkka Wesderlundin tilalle tullut Antti Paananen. Aikaisemmin oli jo samanlaisia humusavotoita Oympikomitealla, tosin vain eri henkilöiden toimiessa päälle päsmäreinä. Aikaisemman työryhmän pomona toimi Risto Nieminen ja hänen aloitteestaan ilmeisesti perustettiin tämä uusi Pekkalan Humu ja se taas oli yhteyksessä Olympikomiteaan rahankäytön tilityksissään ja sen johdossa on taas Risto Nieminen…

Suomen Kuvalehden artikkelin mukaan 2013,  tällä viimeisellä ”humulla” palkat ollut jäsenillä keskimäärin 10 000 euroa kuukaudessa ja autoetuineen muineen noin 11 500 euroa. Rahaa on palannut palkkoihin ja erilaisiin tutuiltakin ostettuihin konsulttipalveluihin 2,5 miljoonaa ja siitä saatu aikaiseksi 40 sivuinen ja 18 liuskaa sisältävä loppuraportti ”urheilijan polusta” strategioineen ja tavoitteineen. Asiantuntijoiden mukaan Jyrki Kataisen tilaama raportti Suomen kestävästä kehityksestä Pekka Himaselta 700 000 eurolla on jopa selkeämpi ja edullisempi humuun verrattuna, puhumattakaan Juhana Vartiaisen viimeisestä ilmaisesta talousanalyysistä Stubille…

Rahaa on oltu vailla humulle enemmänkin ja tämän humun jälkeen perustettu sen raunioille tai jälkeen uusi Huippu-urheiluyksikkö, jossa nyt johtajana on Mika Kojonkoski ja varajohtajana entisestä Humusta Leena Paavolainen. Tavoitteena  vanhalla humulla ollut – paras pohjoismaa vuonna 2020. Siinä sitä onkin työsarkaa jo yksistään Norjan päihittämiseen uudella ”huippuyksiköllä”.  Tulokset ei ainakaan tänä talvena kovin hääppöiset olleet, yhdellä naisten viestipronssilla ja Kaisa Mäkäräisen samanvärisellä ampumahiihdossa, no tietenkään unohtamatta keihäsmiehiä EM-kisoissa kesällä!

Tällä 2,5 miljoonalla olisi palkattu ruohonjuritasolle lajeihin ja seuroihin ainakin viisikymmnetä valmentajaa ja kouluihin työttömiä urheilijoita, sekä nuoria opastamaan liikuntatunneille. Mistä näitä kaikkia urheilujärjestäöjä ja humuja oikein riittää. Keksitäänkö niitä vain pönkittämään hyväpalkkaisia virkoja ja urheilu nuorilla ja ruohonjuuritasolla unohtuu ja loppuu varojen puutteessa.

Veteraaniurheilussakin on ainakin kahdet SM-hiihdot eri järjestöjen Hiihtoliiton ja Suomen aikuisurheiluliiton kesken ja ennen oli urheilijat eroteltu nykyistä voimakkaammin polittisesti SVULLIN ja TULLIN kesken.  SVUL on olemassa vielä paperilla ja TUL toimii edelleen järjestönä jäsenseuroineen järjestäen omia mestaruuskilpailujaan eri lajeissa, tosin  ne on pääosiltaan ”avoimina” muillekkin kuin TUL:n jäsen seuroille. TUL:n rooli on ehkä enemän nykyään painottunut kansan liikuntaan, kuin kilpaurheiluun. Tosin perinteisissä TULLin lajeissa, kuten nyrkkeilyssä ja painonnostossa on jäsenseuroillaan vahva asema.  Ruotsinkielinen urheilujärjestö SFI ( ent. CIF ), järjestää  ”omia” mestaruuskisojaan edelleen ainakin yleisurheilussa ja ruotsinkielisillä onkin vahva edustus Suomen yleisurheilun maajoukkueessa Sandra Erikssonin johdolla.

 SVUL lakkautettiin ja perustettiin  tilalle 90-luvun alussa Suomen liikunta ja urheilu – SLU.  Tällöin TUL, Suomen Palloliitto ja CIF menettivät merkityksensä varsinaisina kattojärjestöinä. Uudelleen organisaatioita ainakin näennäisesti yhdisteltiin 2012 ja perustettiin tämä 2013 aloittanut urheilujärjestö Valo ry, johon liittyivät SLU, Nuori Suomi ja Suomen Kuntoliikuntaliitto, entisten työntekijöitten eri liitoista siirtyessä uuden liiton palvelukseen. Urheilubyrokratiata purettiin ainakin paperilla ja palkalistoilta on luvattu vähentää väkeä työvuosilla. Valoon kuuluu laskelmieni mukaan nykyään yli 70 lajiliittoa jäsenenä biljardista koiravaljakko-urheiluun. Lisäksi on ainakin näillä jääkiekoilla ja jalkapalloilulla nämä omat kaupalliset Liiga-järjestönsä  varsinaisten liittojen lisäksi ja pääsarjat kuuluu näissä niiden alaisuuteen.

Valo ja Olympiakomitea on yhdistänyt toimintojaan. Valon ja Oympiakomitean uuden perustetun yhteisen liiketoimintayksikön johtajaksi on nimetty entinen juoksija Samuli Vasala.

 Aikoinaan työväestökin oli jakaantunut kahtia urheilussa – sosiaalidemokraattisesti vahvat seurat perustivat  1959  Töväen Urheiluseurojen Keskusliiton  ( TUK  ), joka loppui ja liitettiin takaisin TULLiin 1970-luvulla.  TULLlin nimeä en löydä nykyisen Valon urheilun- jäsenliittojen listalta, mutta SFI:n nimi löytyy!  En ymmärrä mitä etua  on TULLilla olla liittymättä Valoon tai mitä haittaa siihen liittymällä. Muutenkin vähän epäselvä minulle tuo piirien ja eri lajiliittojen kuuluminen siihen Valoon ja mitä kautta TUL on sidoksissa valtakunnan urheiluun; seurojensa, piiriensä vai vanhan SLU:n kautta. TUL:llilla on edelleen omat” tullin” piirinsä maakunnissa.

 Tähän kaikkeen kun lisätään nämä eri ministeriöiden alaiset urheilu ja kulttuuriosastot ja lajiliitot ( yli 70 ) ja akatemiat, kihut ja nämä valot – niin niistä ei ota selvää itse vanha erkkikään, vaikka kuinka äimistelisi. Joillakin lajeilla on ollut ja on vieläkin kaksi lajiliittoa – mieleen tulee ainakin voimannosto ja nämä veteraanitkin pitää omia hiihtojaan Hiihtoliiton ja Aikuisurheiluliiton ( ent .veteraaniliitto ) kanssa erikseen. Hiihtoliiton alaisuuteen kuuluvat Maastohiihto ja Finjumping ( mäki/yhdistetty) ja allpihiihto ja freestyle kuuluvat omaan järjestöönsä – Ski Sport Finlandia. Mäki ja yhdistetty olivat välillä erillään Hiihtoliitosta, mutta palasivat takaisin Hiihtoliiton siipien suojaan. Kansainvälisellä tasolla samoilla lajeilla on järjestöjä paljonkin päällekkäin ja nyrkkeilyssä ainakin otellaan eri liittojen mestaruuksista.

*******

Paavo Arhinmäkikin ( vas ) oli kysellyt urheiluministerinä ollessaan tämän edeltäjänsä Stefan Wallinin (r)  aikana aikaan saadun Humun aikaan saannoksista…. 

Politikkaa tasapuolisesti unohtamatta, vaikka urheilussa ei sitä enää kuulemma ole. Mika Kojonkoski ollut Kuopion kaupunginvaltuustossa  kokoomuksen ryhmässä vuosina  1997 – 2004. Keskustan Esko Aho hiihteli Hiihtoliitossa ja urheiluministeri Pia Viitanen ( sd ) nimitti demaritaustaisen Esko Rannon Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimivan nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston ylijohtajaksi vajaan kymppitonnin palkalla. Nimitykseen en niinkään ota kantaa, mutta tämä järjestö perustettiin uutena lisänä muiden järjestöjen lisäksi. Keskustan Juha Rehula on toiminut Valon puheenjohtajana ja nykyisin siinä on urheiluvaikuttaja Risto Nieminen ( ei politikko ), joka on myös Olympiakomitean puheenjohtajana ja Valo ja Olympiakomitea ovatkin yhdistelleet operatiivista toimintaansa. Sosiaalidemokrtaattien Matti Ahde on ollut monessa mukanana. politikkona, Veikkauksen johtajana, TUL:n puheenjohtajana ja Salibandyliitossa, tosin näissä kaikissa vaikuttanut vähän eri aikoina. SDP:n ministeri Sirpa Paatero  onTUL:n nykyinen puheenjohtaja.   

Hyvä, että politikot toisaalta on mukana urheilujärjestöissä vaikuttamassa suhteisiin ja määrärahoihin, mutta meneekö puurot ja vellit sekaisin siinäkin ja onko nämä järjestöt ja heidän johtajuutensa vain pönkittämässä järjestöä  ja omaa, sekä puolueensa asemaa!  Eduskunnassa on ollut ja on kymmeniä politikkoja eritasoisissa urheilujärjestöissä ja seuroissa. Nimekkäimmät, nykyinen presidentti Sauli Niinistö oli palloliiton puheenjohtajana ja Ilkka Kaneva monissa kansainvälisissäkin tehtävissä mukana ollut ja tämä Sirpa Paatero TUL:n johdossa. 

Mitenkähän paljon näitä erilaisia yli- ja alijohtajia, kehittämispäälliköitä, tutkimusjohtajia, projektipäälliköitä, sihteeretä, tarkastajia ja muita paperinpyörittäjä-suojatyöpaikkoja on on näissä erilaisissa urheilun komiteoissa, liitoissa ja ministeriöissä, joista ei ota selvää ja tiedä erkkikään..

Nyt alkaa sitten tappelu rahasta tosissaan. Rahapelit – Veikkaus, Fintoto ja RAY liitetään yhteen. Alkaa yleinen rahanjako! Minkä verran saa Valo, SFI ja TUL näitä rahapelirahoja urheilu- ja opetusministeriön kautta. Jaetaanko ne hevosille Fintotona mukanan olemisella. Lisäksi rahasta taistellaan kultturin ja urheilun kesken ja eri lajililiittojen kesken. Saako ei olympialajit, kuten suunnistus vähemmän rahaa ja joutuuko suunnistus kulkemaan omia kivikkoisia ja risukkoisia polkujaan humun ”urheilijan polun ” sijasta. Saako amatööri ja ammattilaiset golf-pallon piilottajat paljonkin rahaa rahareikiinsä, vaikka minusta hyvin tulevat itsekkin toimeen.

Ratkaiseeko sen hetkinen polittinen urheilu- ja kultturiministeri rahanjaon puolueettomasti kulttuurin ja urheilun, sekä Valon, TUL:n ja SFI:n välillä. TUL ja SFI ovat saaneet määrärahoja nähdäkseni yhteensä lähelle pari miljoonaa vuosittain. Saako perinteiset lajit enemmän rahaa kuin judokat, jotta mäkihyppääjien ei tarvitsisi körötellä ahtaassa vanhassa bussissa, ommella ja korjata itse pukujaan ja hypätä toisten vanhoilla suksilla! Suunnataanko rahaa kaikille, vai vain täsmäiskuna lajeille, joissa katsotaan suomalaisilla olevan mahdollisuuksia menestyä…

Liikuntaan jaettavien rahojen budjetti on ollut 140 miljoonan euron luokkaa, lisääntyykö vai vähenee rahat uuden eduskunnan ja pelifirman aikana! Onko näitä järjestöjä vieläkin liikaa ja meneekö rahat niiden byrokratian  pyörittämiseen vai valmennukseen,  vanhoille kaakeille vai lupaaville nuorille tai kilpa- vai kuntourheiluun kansan terveydelle –  yrittävätkö politikot  vedättää rahoja ”omilleen”…äimisteltävää riittänee….

 

 

 

Mainokset

Hiihdon Suomen Cuppia – kuka kuiskaa koviten ja onko massahiihdoista tulossa hiihdon syöpä?

Äimistelen sitä, että hiihdon ja kävelyurheilun yhdistää tänä päivänä kävelystä tuttu lause – ” Kuka uskaltaa kuiskata koviten”!  Kävelyssä tällä tarkoitetaan juoksuaskelten hivuttamisesta salaa kävelyn sekaan ja hiihdossa nykyään muodikkaalla tasatyönnöllä perinteisen kilpailuissa hiihtäjien käyttämät salaiset luistelupotkut. Kävelyn erottaa kylläkin hiihdosta , että ainakin venäläiskävelijöitä on vielä hylätty enemmän dopingin vuoksi kuin suomalaisia hiihtäjiä.

Pyhäjärven Suomen cupissa kohtalaisen helpot radat tarjosivat tätä tasatyöntöä hiihtäjille perinteisen hiihtoon; tasaiset osuudet työntämällä ja jyrkemmät mäet juoksemalla haarakäynnillä ylös.  Vuosi sitten Vuokatti Ski Teamin Mikko Koutaniemi jo hylättiin viestissä Keruulla Suomi cupissa ja nyt Pyhäjärvellä Joni Mäki luistelun vuoksi. Monelle hiihtäjälle olisi vielä tuo vuorotahdilla tai yksipotkuisellakin tyylillä hiihtäminen  ollut television kuvan perusteella luontevampaa kuin yrittää kimmertää mäkiä ylös käsi- ja hartiavoimin. Petter Northugin ja kansallisen hiihtäjän tasurin eron kyllä huomaa jo televisiokuvankin perusteella, mutta jokainen hakee itselleen parasta optimaalllista lopputulosta radan profiilin ja oman tekniikkaansa, sekä kuntonsa huomioon ottaen.

Tapio Suominen totesi Kari Variksen jo hyytyneen monta kertaa, mutta sieltä hän vaan kärkeen nousi ja jätti muut tasaisilla ja laskuosuuksilla. Maajoukkuehiihtäjät erottuivat kansallisista hiihtäjistä selvästi tämän tasatyönnön osaamisessa.

Ahnaasti tasatyönnöllä menivät hiihtäjät vaihtoivat latua ja Heikki Korpela kaatumisen jälkeen ainakin luisteli selvästi osan ylämäkeä ylös, mutta sillä nyt ei ollut merkitystä. Jonkinlainen selvyys pitäisi asiaan saada sääntömuutoksilla, koska nyt mennään harmaalla alueella ja raja sallittuun ladun vaihtamiseen ja mutkissa hiihtämiseen on kuin veteen piirretty viiva. Yksinkertaisesti vaan ensiksi tehdä sääntö, että perinteisen hiihtokenkiä ja siteitä on käytettävä ja suksissa pitäisi ainakin lukea – classic ja ylimääräiset ladun vaihtot kiellettävä, joilla otetaan lisävauhtia hiihtoon.

Oulun Hiihtoseura hylättiin seurantapannan ( transporderin ) unohtuttua pyöräilijä Jarmo Rissasen nilkasta ja Kusti Kittilä taisteli mitaleista ilmeisesti onnellisen tietämättömänä, kuin Jari Isometsä Lahden doping-takaa-ajossa, kun valmentajat ei ilmoitelleet Jarille ennen hiihtoa, että käry on käynyt. Jari sanoi maalissa, että hopea ei ole häppee ja tästä mitalista puhutaan vielä pitkään…Vähän oli kuitenkin Jarikin äimistellyt, kun valmentajia ei ollut maalissa onnittelemassa! Säännöt on sääntöjä, mutta pitäisi nyt malaisjärki olla, että tällaisia ruohonjuuritason hylkäyksiä ei pitäisi tehdä, kun aika kuitenkin seuralle saatiin ja monta muuta hiihtäjää olisi pitänyt hylätä luistelun takia jo aikaisemmin. Ei Pyhäjärvi ole mikään Holmenkollen!

Vuokatti Ski Teamin hiihtäjiä oli tukku poissa omista kisoistaan. Sami Jauhojärvi ja Martti Jylhä tietojen mukaan ovat sairaana ja Iivo Niskanen antoi tasoitusta muille seuroille, mentyä ilmeisesti rahakkaampaan reppuhiihtoon Norjaan. Iivohan jätti jo Salpausselän väliin sairastelujen vuoksi. Hannu Koivusalon mukaan Suomi cupin kalenterin suunnittelussa mennään runsaiden maailamancuppien ehdoilla, että suomalaisia maajoukkuehiihtäjiä saataisiin näihin Suomen cupin kilpailuihin sovitettua mukaan.

Suomen cup on loistava näyteikkuna kansallisille hiihtäjille televisioon pääsemisellä ja he voivat vertailla vauhtiansa maajoukkuehiihtäjin, josko tulevaisuudessa näitä maajoukkuehiihtäjiä on enää näissä mukanana. Lisäksi piristäviä ruiskeita kilpailulle on nämä uudet pienemmät paikkakunnat – Pyhäjärvi!  Hylkäykset ja tasatyönnöstä puhuminen vain lisäävät keskustelua hiihdosta ja se hyvä asia, mutta monille ”naruille” ( käsille ) on vielä opittavaa tasatyönnössä ja paremmillekin hiihtäjille. Tosin vasta suraavalle kaudella maajoukkuehiihtäjätkin Suomessa aloittavat ”oikean” tasatyönnön harjoittelun. Kannattaisi palkata siihen homaan mister-tasatyöntö  Pekka Virtakoivu, koska häneltä on norjalaisetkin oppia aikoinaan kysyneet ja videoineet Pekan hiihtoa. Voisi olla vielä Pekka edullsisempi valmentaja, kuin nykyinen huippu-urheilun kehittäjä Mika Kojonkoski oli norjalaisille mäkivalmentajana…

Kerran menin järven jäällä keväällä tasatyötöä ja eräs hiihtäjä sanoi  minulle, että minua syytettäisiin nyrkkitappelun sijasta oikeudessa ruoskimisesta! Tarkoitti minun käsivoimia ja lihaksia  (naruja ) ilmeisesti..

Nyt näyttää lisäksi tulevan näitä cup- kilpailuja sotkemaan lisäksi nämä  pitkien matkojen massahiihdot  Swix Ski- classicit, joissa hiihtäjät talleihinsa sitoutuneena ja omat ansiot etusijallle laittaneena ”joutuvat” niihin osallistumaan. Vasaloppet oli myyty netin kauta 83 sekunnissa loppuun ja 15 800 hiihtäjää otetaan mukaan kilpailuun. Osanottomaksu lienee 100 – 150 euron välillä. Nopeimmin myyty lopuun kuin Jari Sillanpään ja Cheekin konsertit olympiastadionille. Tuleeko näistä retkihiihdoista hiihdon syöpä muille hiihdoille, kilpaurheilijat alkavat valita näitä muiden hiihtojen kustannuksella. Jari Isometsäkin kävi kätensä väsyttämässä Italiassa Marcialongassa juuri ennen tärkeitä Falunin MM-hiihtoja…

Iivo Niskanen tosiaan valitsi Norjan Birkebeirerrentin 54 km reppuhiihdon toisen tallinsa Team Cooperin kanssa, vastoin kuin hiihtämällä toisen teaminsa Vuokatti Teaminsa valkoisissa asuissa Pyhäjärvellä! Norjassa ollut reppuhiihdosa 13 000  osallistujaa ja ruotsalainen Petter Eliossen voittanut, kuinkas muuten – tasatyönnöllä kovan norjalaisen  Martin Johnsruud Sundbyn. Naisissa itse Therese Jogaug voittanut ja Niskaset Iivo ja Kerttu viiden sakissa. Tasatyöntäjä Pekka Virtakoivu 65 v. ollut parhaita suomalaisia.

Vielä ei näy nämä kuntoilutapahtumat häiritsevän varsinaisia kilpailuja paljon, mutta siihen suuntaan ollaan menossa. Monet huipuista on jo siirtymässä sille alalle, Riitta-Liisa Roponen ja puolalainen Justiina ovat jo sellaista suunnittelemassa. Aikoinaan 70- ja 80- luvuilla oli juoksussa kova taso Suomessa, mutta sitten alkoi nämä massamaratonit ja hölkät tulla muotiin ja niiden ansiosta ei ainakaan todistettavasti  Suomen juoksutaso ole noussut. Monet juoksijat tyytyvät vain näihin Pörsänjärven ympärijuoksun kahvinkeittimiin ja Helsinki-City maratonin ja Tukholman neljän tunnin alituksiin. Käykö hiihdossa samalla tavalla ja tyytydään näihin tallien sponsorirahoihin ja pitkien hiihtojen palkintoihin…

Massahiihdot hyviä hiihdon harrastuksen lisääntyessä ja hiihdon säilyessä harrastuksena, mutta minusta ne ei kehitä huipujja ja huipulle aikovia yhtään. Kenenkään vielä huipuilla olevan ja sinne aikovan ei pitäisi niihin osallistua muiden hiihtojen kustannuksella, vaikka tilipussi kaipaisi ammatin vuoksi  tulla paksummaksi. Lopettaneet ja jäähdyttelijät on toinen juttu ja näille nämä laturetket suotakoon. Nytkin oli Suomen cupin  kanssa samaan aikaan lisäksi Pogostaa ja Vuokattia, mutta vielä  se ei näkynyt osanottajakatoon Pyhäjärvelle – mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kyyjärvellä näkyi olleen oikea laturetki nuotioiden ja makkaranpaistojen lomassa – Metsolahiihdossa ollut mukana 90 osallistujaa ja bisneksestä ei tietoakaan ilmaisien mehujen kera…

Sunnuntaina päättyi arvokisat maailamncupien osalta talvilajeissa. Perinteisiin talvilajeihin lasketaan – hiihto, ampumahiihto, mäkihyppy, yhdistetty ja alppihiihto. Saldona koko talvelta näissä lajeissa oli mitaleissa mitattuna kaksi mitalia, naisten viestin pronssi Falunista ja Kaisa  Mäkäräisen pronssi Kontiolahdelta. Mäkäräinen hankkinut palkintorahoja 181 000 yksin ja muiden lajien urheilijat yhteensä 130 000 euroa. Hiihtäjiemme osuus taitaa olla joku 36 000 euroa. Päälle urheilijoille tulee tietenkin lisäksi sponsorisopimukset mainoksista ja välinevalmistajilta.  Toisaalta siis ymmärtääkin nuo ammatin harjoittamisen lisäansiot massahiihtoihin osallistumalla, mutta pois sieltä pitää oikeiden urheilijoiden pysyä.

Tous de Ski alkuvuodesta ja nämä massahiihdot on kohta urheillijoille vuoden tärkeimmät kilpailut jopa arvokisojen kustannuksella tulevaisuudessa ja se on valitettavaa. Televisiokin näyttää näitä massahiihtoja paremmin kuin Yle maailmancupeja ja niistä hehkutetaan vallan vimmatusti lehdissäkin.

Kaisa Mäkäräinen empii jatkoaan ja olisi (on ) tosiaan mielenkiintoista nähdä hänet Kuusamon Rukalla ensi viikonlopun SM-hiihdoissa, jotka on myös Suomen cupin kuudes osakilpailu ja ainakin suolarahoja on niistäkin  jaossa!

Talvivaaran viikkokatsaus – rakennetaanko Suomen pisintä lasten liukumäkeä ja voidefirmat olleet tutkimassa lumia!

Viikko sitten kirjoittelin perjantaista ja 13. päivästä, johon mennessä Talvivaaran kaivoksen emo-pörssiyhtiön piti jättää velkasaneerauksen jatkamisen mahdollisuuksista lisäselvityksiä Espoon käräjäoikeuteen. Saneerauksen selvittäjä Pekka Jaatinen jättänyt lisähakemuksen määräaikaan mennessä toiveikkaana pörrsiyhtiön jatkosta ja tilasta. Emoyhtiö kitkuttelee, myymällään palvelujaan, laitteitaan ja henkilöstöään konkursiin menneelle kaivosyhtiölle ja ja nämä palvelut maksaa valtio konkurssipesän kautta! Emoyhtiö yrittää näillä laitteillaan ja osaamisillaan verukehtia ja mennä vielä mukaan uuteen mahdolliseen Talvivaaraan, mutta nehän saa tämä uusi yhtiö siltä muutenkin – ostamalla halvalla.

Tilanne näyttää nyt siltä, että pörssiyhtiö yrittää kaikin tavoin sinnitellä mahdollisuuksista liittyä tähän uuteen mahdollisesti perustettavaan btittiläisen sijoitusyhtiön kapitalisti ( Capital ) ja suomalaisen valtion nälkämaa-yhtiön ( Terrafame ) ) konsermiin. Terra tarkoittaa latinaksi nälkää ja fame maata!   Onnistuessaan yhtymään uuteen yhtiöön ja jatkamaan toimintaansa  pörssiyhtiöllä ja osakkeisiin sijoittaneilla säilyisi jonkinlainen kipinä osakkeidensa toivosta jatkossa. Emoyhtiön konkurssissa tämä toivo loppuisi lopullisesti! Mitään ei vielä Espoosta ole kuulut käräjäoikeuden päätöksistä ja kohta on huhtikuun 1. aprillipäivä.

Ymmärrykseni mukaan uuden mahdollisen kaivostoiminnan ostajan, Audley Capital Advisior LPP:n johtajan John MacKenzien hartaana toiveena on, että tälle emoyhtiölle ja Pekka Perälle ei ole enää sijaa Talvivaaran jatkossa. Riippakiveä ei enää oteta kaivostoimintaan mukaan ja varmaankin tämä on ostajan ehtona esisopimuskaupassa enemmän kuin tämän rakenteilla jo olevan purkuputken Nuasjärveen luvan saanti.

Kapitalisti-Nälkämaan Oy:n pomo John sanoo, että suurimmat ongelmat kaivostoiminna jatkamisesta on ja ratkaistu ja kaivos saadaan kannattavaksi 18 – 24 kuukaudessa ja jopa uusia työntekijöitä palkataan lupausten mukaan lisää, kunhan louhimaan vihdoinkin päästään ja uraanin otto on suunnitteilla samalla aikasuunnitelmalla.. Kaivostoimintaahan ei Talvivaarassa saada kannattavaksi kuin korkeintaan viidentoistavuoden päästä, jos kaikki siihen jo sijoitetut rahat ja syntyneet velat lasketaan mukaan.

Viikon aikana on käynyt ilmi, että Kainuun ely-keskus pyytää pikaisesti raporttia Talvivaaran konkurssipesältä, että miten se aikoo turvata ympäristön suojelun, altaiden ollessa jo täyttymässä ja lumien sulaessa. Vettä olisi vielä vara laskea yli äyräiden, mutta vedessä olevan sulfaatin vuosirajat juoksutukselle on jo täyttyneet. Sulfaatti ja juoksutusrajoja on pienennetty edellisistä vuosista. Pakosta tulee eteen asia, kumpi pienempi paha – juoksuttaa vesiä sulfaatin kustannuksella hillitysti, kuin odottaa veden paisumusta!

Belgilainen kaivosyhtiö Nyrstar on nostannut jo yli 200 miljoonan saatavista Talvivaaralta kädet pystyyn ainakin niistä saamisien toivossa, se on alas kirjannut taseissaan nuo saatavat.

Purkuputkea rakennetaan vimmatusti, mutta sille on jo varasuunnitelma mahdollisen luvan eväämisen ja kaivoksen toiminnan loppuessa. Siitä tehdään Suomen suurin, yli 20 km pitkä lasten liukumäki matkailun turvaamiseksi Sotkamossa ja Särkänniemen kohutut ja parjatut delfiinit siirretään siihen alajuoksulle Nuasjärveen putken suulle. Pisin liukumäki lienee tällä hetkellä olla ulkona Jämsän Himoksella ja sisätiloissa Siilinjärven kylpylässä.

Suomalaisten suksivoiteiden valmistajien testaajat Rexiltä, Startilta ja Vauhdilta on nähty viime aikoina Talvivaaran lumisissa lähimaastoissa voidetesteissä. Suomalaiset muistelevat viimeisten Lahden MM-kisojen doping-juttuja ja nyt pelataan  ja pärjätään laillisin konstein kotikisoissa. Lahden MM-hiihtoihin 2017 tuodaan lumi Talvivaarasta ja siinä onkin norjalaiset ja ruotsalaiset ihmeissään, saadakseen suksensa toimimaan hyvin Lahdessa.  Paljon vaikeampaa tulee niillä olemaan, kuin suomalaisilla Falunin MM-kisojen suolamössöisillä laduilla. Venäläisille se ei ole niinkään ongelma, ovat jo tottuneet vastaavin oloihin kotimaisemissaan, ainakin Murmanskin laduilla….

Olvi on palaamassa myös takaisin Kainuun seudulle bisness-mielessä Iisalmen seudulta. Oluttehtaan laborantit nähty kyykkimässä Nuasjarven avannoilla, ottaneet näytteitä nyt vielä puhtaan Nuasen vesistä,  suunnittelevat uutta olutta, jos purkuputkea ei tule Talvivaaran vesien juoksutukselle. Tulee uusi Nuas-Talvivaara kesä ja talviolut yhtäaikaa. Ei ihmeen hyvää Iisalmesta vaan Kainuun puhtaista vesistä –  Nuasen vesien puhdasta  raikkautta!

Kohta on aprillipäivä huhtikuun 1. ensimäisenä päivänä ja eduskuntavaalit painaa päälle. Uutisia odotellessa…

 

 

 

 

 

Maastojuoksun Suomen-mestaruuskilpailut muuttuneet murtomaasta puisto- tiejuoksuiksi

Maastojuoksun Suomen-mestaruuskilpailut 100 kertaa – Pekka Päivärinnasta ja Mikko Ala-Leppilammesta Jussi Utriaiseen

Viime keväänä järjestetiin Lempäälässä SM-maastojuoksut 100:n kerran historiansa aikana. Ensimmäiset SM-maastot pidettiin Turussa 1913 ja kaksi kertaa ne on jääneet pois ohjelmasta sotien vuoksi, vuosina 1918 ja 1942. Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut pidettiin ensimmäisen kerran 1973 ja sen mestaruuden ja edelleen suomalaisten ainoan voitti Pekka Päivärinta. ”Lätsä-Pekka” päihitti huimassa loppukiri kamppailussa espanjalaisen Mariano Haron. Anne-Mari Sandell  saavuttanut MM-pronssia naisten lyhyeltä matkalta, MM-kultaa tyttöissä ja EM-kultaa naisissa 1995. Siinä varsinaisesti suomalaisten menestyminen onkin mitalien suhteen maastojuoksun MM- kisoissa. Tosin Paavo Nurmi voitti kultaa Pariisissa ja Atwerpenissä, silloin maastojuoksu oli vielä olympialaisten ohjelmassa.

Mieleen jäänyt noista Päivärinnan ajoista vaikeat radat liejuineen ja esteineen. Nykyään MM-maastotkin juostaan pääosin helpoilla reiteillä puistoissa, puistoteillä ja golf-kenttien vierellä ja mielestäni ne on muuttuneet hienohelmojen hipistelyksi, vaikka taso niissä on kova. Kovimmat maastojuoksut toisaalta on tasoltaan Kenian maastojuoksun mestaruuskilpailut!

Äimistelyn pääaiheeni on juuri tämä Sm-maastojuoksujen muuttuminen helpommiksi vuosien saatossa Suomessa radoiltaan ja matkoja on lyhennetty. Itsekkin niihin osallistuin huonolla menestyksellä ja vähät kokemukseni on 1968 Lahden Radiomäeltä alkaen ja päättyen Porvooseen 2004. Paikkakunnat, missä  mukana olen ollut eri sarjoissa B-pojista yleiseen ja veteraaneihin – Lahti, Alajärvi, Saarijärvi, Lapua, Lapinlahti, Kalajoki, Nurmes, Mikkeli, Nummela (vet), Porvoo (vet), Tornio, (vet), Turku (vet) ja Jyväskylä, Kankaanpää (vet). Kankaanpäässä oli jo muodikkaat puisto-sorareitit ja sieltä muistuu mieleen, että seurakaveri Jorma Kuronen ( Kainuun-Kunto-Ässät ), juoksi kaikista sarjoista parhaan ajan 10 km matkalla, voittaessaan ylivoimaisesti 35v-sarjan. Nykyään veteraanien ja yleisten sarjojen Sm-maastot juostaan samana viikonloppuna.

Tosin tuo mainittu Jyväskylän reissu jäi vain kisamatkaksi Kajaanista pitäen, kun katsoin lähtöajan väärin ja olin paskalla vessassa, kun muut oli jo startanneet ( 5 min ). Silloin olin parhaassa kunnossa ja olisin todennäköisesti voittanut 40v-sarjan ( lentäisin, jos olisi siivet ), verryttelin muiden mukana pari  kierrosta verryttelypuku päällä myöhästyneenä.  Jyväskylän veteraanien Sm-maastot 1992 juostiin täysin soratiellä, kun kevät oli myöhäinen ja kisat oli siiretty lumikinoksien takia Harjulta Laajavuoreen, vaikka vappu oli jo ohitettu. Kolme kertaa aikaisemmin  olin hopealla 35 v-sarjassa… Tämä vain sillä, että uskaltaa olla jotain mieltä tason ja reittien muuttumisesta lekkeripeliksi vuosien saatossa.

Paikkakunnista maastojuoksujen historiassa jää mieleen erikoisimmat Maarianhamina, Sotkamo kaksi kertaa – 1967 ja 1976, Sortavala 1944, Pölläkkälä, Veteli ja pohjoisimmat Pudasjärvi ja Kemi. Sm-maastoja on järjestänyt samakin seura useaan kertaan, edellä mainittu Sotkamo, Lahti, Pudasjärvi, Pori, Hyvinkää, Turku, Savonlinna, Viipuri, Hämeenlinna, Lapua, Saarijärvi ja Imatralla on nyt 2015 maastot historiansa aikanan toisen kerran. Sm-maastoja on pidetty 60-luvulla sekä keväällä ja syksyllä ja maastoja kokeiltiin pelkkinä syysmaastoina 1998 Lahdessa ja 1999 Maarianhaminassa, mutta nyt vakiintunut päivämäärä on äitienpäivä.

Mielestäni viimeisimmät oikeat SM-maastot oli Sotkamossa Tenetin- koulun mäntykankaalla mutkaisilla ja töntyräisellä reitillä järjestetyt kilpailut. Niistä jäi mieleen enonkoskelaisen Antti Loikkasen antama yllätyksellinen kova vastus Lasse Virenille. Tosin vielä Kalajoella myöhemmin oli pehmeämpää reittiä ja joku vuosi sitten Nivalassa näkyi olevan  pehmeämpää purualustaa tiejuoksun sijasta. SM-maastot on pikuhiljaa muuttuneet puistoreiteille ja tasaisimmelle radoille ilman suuria mäkiä. Syynä lienee televsioinnit, ratajuoksijoita yritetään haalia tällä mukaan ja kansainvälinenkin suuntaus on tähän linjaan mennyt MM-maastojen lailla. Tehdään” muka” kaikille sopivat, helpot juostavat radat.

Lahdessa 1968 Radiomäellä juostiin poluilla mäkisessä maastossa, mutta alusta oli jo silloin epätyyppinen kova kivipolku. Mikkelissä raviradan luona veteraanien SM-maastoissa juostiin oikeata mäkistä polkua, mutta myöhemmät SM-maastot taisi Mikkelissäkin olla puistomaisemmalla alustalla. Lapinlahdella oli vielä hyvät oikeat maastojuoksun radat mäkineen. Nurmeksessa erikoisesti radat oli vedetty golf-kentälle ja Alajärvellä 1969 lähtöpaikkana oli maatalousoppilaitoksen pellot. Lapualla 1988 juostiin Simsiöllä tosi raskaassa maastossa, mutta myöhemmät Lapuan maastot näytti olleen jo tasaista puistojuoksua. Kempeleessä aikoinaan juoksijat juoksutettiin aukealla soramontun reunoilla. Viimeisimmät maastot missä olin mukanana Porvoossa 2004, oli radat täysin sora-puistoteitä, maustettuna keinotekoisilla mutkilla. Ratamestarina Porvoossa oli Tommy Ekblom. Mäkisimmät reitit tulee mieleen Turusta Lausteen hiihtomajalta veteraanien sm-maastoista ja Lapuan Simsiöltä Pohjanmaan laakeelta.

Tähän on tultu! Wanhan hyvän ajan metsistä mäkineen ja kiemurtelevista kangaspoluista on tultu aukeille sorapintaisille reiteille, johin on pieni pätkä viitoituksella lisätty nurmen pintaa tai jotain nyppylää. Sillä nyppyläksi noita Pekka Päivärinta kuvailisi! Nykyään ei kannattaisi enää tässä muodossa puhua enää mistään maastojuoksuista. Hipistelyksi ja lekkeripeliksi mennyt koko kisat ja osanottajamäärät tippuneet ja joukkuekilpailuunkaan ei tahdo enää löytyä joukkueita kunnolla edes mitalien jakoon asti.  Matkat on vielä lyhennetty 15 km:n ja 5 km: sijaan miehissä 12 km:ksi ja 4 km:iin. Kannattaisi kohta miettiä vain yhtä matkaa kunnon kilpailun aikaan saamiseksi, se voisi olla pituudeltaan joku 6 -7 km.

Ennen oli vuoden kohokohta monille juoksijoille nämä SM-maastot. Piirin tasolla Kainuussa osallistuin pm-maastoihin yli kolmekymmentä kertaa. Sielläkin myös näkyi tämä helpompiin maastoihin siiirtyminen, mutta ei niin paljoa kuin näissä SM-maastoissa! Kerran juostiin Kuhmossa pelkästään soratiellä, kun oli myöhäinen kevät.

Edellä tuli mainituksi nuo Pekka Päivärinta ja Paavo Nurmi. Nykyisissä Sm-maastoissa tosiaan Pekka Päivärinta voittaisi kevyesti molemmat matkat ja Paavo Nurmikin taitaisi olla lähellä mitalia sen aikaisella kunnollaan. Taso on laskenut Sm-maastoissa 70-luvun huippuvuosista niin paljon, että sen aikainen 30:s mies ottaisi nyt mitalin varmasti. Pekka päivärinnan sarja 1500 metristä maratoniin on niin kova, että niillä hänen aikaisilla tulkoksillaan oltaisiin nyt Suomen tilastoissa keulassa. Päivärinnan tulokset on kovia 1500 metriä 3.37,2, aina maratoniin 2.13,9..Hän juoksi 25 000 metrin ratajuoksun maailmanennätyksen Oulussa 1975 aikaan, 1.14,16,8. Päivärinnasta tulee mieleen värikkäät yhteenotot ruotsalaisten kanssa Suomi-Ruotsi ottelussa hylkäyksineen käsirysystä Bengt Näjden kanssa 1975 ja lätsästään, jota hän alussa käytti tukan peittona. Pekka Päivärinnalla on viisi perättäistä Suomen mestaruutta maastojuoksussa  1973 – 1977 ja hän voitti yösuunnistuksessa Suomen mestaruuden 40 v-vuotiaiden sarjassa. Harjoittelu oli kovaa siihen aikaan edesmenneellä Esko Lipsosella ja Päivärinnalla, varmaan harjoiteltiin lähes 1000 km kuukaudessa ja lenkit ei olleet lyhyitä ja eikä hiposteltu.

Liian pitkä tarina tulisi jos muisteleisi kaikkia juoksijoita Sm-maastojen menestyjen ajalta.. Jokainen urheilua seuraava muistaa Lasse Virenin, Tapio Kantasen, Mikko Ala-Leppilammen, Seppo Tuomisen Jouko Kuhan, Tommy Ekblomin, Risto Ulmalan, Jussi Utriaisen, Martti Vainion, Jukka Keskisalon, Ismo Toukosen ja Hannu Okkolan…

Joitain mieleen jääneitä erikoisuuksia kuitenkin mainitsen Sm-maastoista. Kainuulaisista saavuttivat hopeaa ja pronssia Kalajoella 5 km:llä 1974 Sotkamon Jymyä edustaneet,  estejuoksija Markku Pulkkinen ja maileri Jouko Niskanen. Sotkamolainen pika-ja 400 metrin juoksija Pirjo Wilmi ( Haggman ) voitti tai oli hopealla Alajärvellä 1969 A-tytöissä. Kainuulaisista on olleet mukana Keijo Kanniainen Suomen joukkueessa MM-maastoissa 80-luvulla. Kajaanilainen Mika Männistö oli mitaleilla A- pojissa Hyvinkään Sveitsissä.  Kajaanilais-syntyinen, Helsingin Jyryä edustanut Urho Juvonen voitti kultaa Saarijärven Summassaaressa 1970 miesten pitemmän matkan joukkuekilpailussa, muut juoksijat Matti Virtanen ja Eero Taipale. Saarijärvellä oli muuten oikeat mäkiset ja maastoiset reitit.

Monet pärjäsivät paremmin maastojuoksussa kuin radalla. Maastojuoksun ja kevään spesialisteja olivat Olavi Suomalainen ( kultaa 5 km, Lahti 1968 ), Esko Lipsonen, Martti Kiilholma ja Sepo Helenius. Paltamolainen Pauli Härkönen voitti pronssia Kalajoella 15 km:llä 1990. Lisäksi mieleen tulee Sm-maastojen yllätysnimistä, jotka ei muita mitaleja radalla saaneet, Markku Kuronen ja Taisto Tiri.

Erikoisuuksia on Seppo Tuomisen kulta ja hopea samana päivänä Hämeenlinnassa 1971 ja Jussi Utriaisen ja Lewis Koririn tuplamestaruudet. Esko Lipsonen oli ensin  15 km 7:s 1973 ja vähän ajan perästä otti pronssia lyhemmällä matkalla Tapio Kantasen ja Virenin jäljessä. Esko Lipsosen arvokisaedustuksiksi tais jäädä Suomea edustaminen MM-maastoissa. Toisinkin päin menestyneitä on – Juha Väätäisen ainoat mitalit Sm-maastoista on  1965 hopella 5 km:llä ja 1966 pronssia pitemmällä matkalla. Lienekkö Juha paljon edes koko Sm-maastoihin  osallistunut uransa aikana monta kertaa! Päivi Tikkasen askel ei myös oikein radalle sopinut.

Mikko Ala-Leppilampi voitti 5 km matkan 3 kertaa peräkkäin 70-luvun alissa ja Pekka Päivärinta 5 peräkkäistä maastomestaruutta 1973 – 1977. Mikko Ala-Leppilampi taisi juosta viimeisiä kertoja Sm-maastoja juuri Sotkamossa 1976 ja näin hänen keskeyttävän vitosen Tenetin koulun kangaspolulla!

Muiden lajien menestyjiä Sm-maastoissa on ollut, suunnistajat Mårten Boström ja Petteri Muukkonen mitaleilla. , sekä Jere Pajunen useaan kertaan pitemmällä matkalla sijoilla 5 – 6. Harri Kirvesniemi oli myös muutaman kerran kympin sakissa lyhyemmällä matkalla ja taso oli silloin tosiaan kova. Kovimpana suorituksena ehkä kuitenkin pidän muun lajin urheilijoista, suunnistaja Reijo Mattisen kuudetta sijaa Kalajoella 1990 15 km:llä, Hän hävisi vain muutamilla sekunneilla mitalin. Viime vuonna Lempäälässä Jere Pajunen ollut 12 km:llä neljäs ja hiihtäjä Kari Varis neljällä kilometrillä 18, häviten kaksoisvoittaja Korirille 1,06 minuuttia.

Erikoisuutena mainittakoon nimi- Asmo Ahola , hän on osallistunut kaikkiin Sm-maastoihin Joroisten 1981 maastoista alkaen joka vuosi – 33 kertaa! Ahola oli viime keväänä myös mukana Lempäälässä yleisen sarjan 4 km:llä ja sijoitus 52,  häviten tuplamestari Korirille 2,12 minnuuttia. Semmonen kummajainen vielä, että , Asmo Ahola oli Lempäälän Hakkarissa osallistunut edellisenä päivänä veteraanien 50v, sarjaan ja voittanut mestaruuden! Ahola edustanut vielä kahta eri seuraa – aikuisurheilussa ( ent.veteraaniurhelu ) Pakilan Visaa ja virallisessa yleisessä sarjassa ruotsinkielistä seuraa. Monia veteraanisarjoihin päässeitä juoksijoita on osallistunut Sm-maastoihin vain yleiseen sarjaan. Jouko Kuha taisi olla harvoja huippuja, jotka jatkoivat kilpailuja maastoissa veteraanisarjoihin saakka. Yleensä hän oli aivan ylivoimainen sarjassaan veteraaninen Sm-maastoissa. Merkille pantavaa on, että sen aikaiset todelliset huiput ei jatkaneet pääosiltaan enää kilpailemistaan veteraanitasolla, jos olivat jo yli 35 vuotta, niin osallistuivat vain yleiseen sarjaan.

Vähän kyseenalaistan, että näille ulkomaalaisille, tosin Suomessa asuville ja suomalaista seuraa edustaville jaetaan Sm-mitalit viralisesti. Säänöt on kuitenkin säännöt ja olkoon niin. Suunnistuksessa taitaa olla sama peli voimassa.

Taso on siis laskenut 70-luvun huippuvuosista rutkasti. Jussi Utriainen palasi vuoden tauon jälkeen maastoihin 70 – 100 km viikkoharjoittelulla ja otti hopeaa Koririn jälkeen Lempäälässä 12 km matkalla. Nykyisin kymmpin sakkiin juoksevat, olisivat vielä 80-90-luvulla olleet sen aikaisissa Sm-maastoissa meikäläisen sijoilla 30 -40 ! Seppo Tuominen, Pekka Päivärinta, Esko Lipsonen ja Mikko Ala-Leppilampi vetelivät lähempänä 1000 km harjoitusta kuukaudessa ja suuren osin vielä Suomen talvipakkasissa. Tosin Ala-Leppilampi pahimpina pakkasina juoksenteli Kaipolan paperitehtaan tehdas-salissa! Kovia oli miehet siihen aikaan.

Kirjoitukseni juoni oli muistelua Sm-maastoista ja niiden ”kehittymisestä” oikeista murtomaa-juoksusta melkein tasaisen tiejuoksuun ja tason tipahtamiseen kohta hölkkätasoon kauttaaltaan yleisissä sarjoissa. MM-maastoihin ei enää suomalaisia juoksijoita edes lähetetä. Lupaavia nuoria on kuitenkin mukana ja Imatralla varmaan tänä vuonna juostaan taas puistoteillä. Tosin  nyt on tullut maratonien ja puolimaratonien sijaan suosioon vastaavat maastotapahtumat kuntourheilussa, mutta niissä on menty  taas äärilaitaan, ne on muotia järjestää mahdollismman huonossa ja kivikkoisessa seikkailumaastossa….

Tänä vuonna järjestetään Sm-maastot Imatralla Ukonniemen alueella ja järjestäjät ilmoittavat ratojen alustan olevan vaihtelevasti kivituhkaa ja vanhaa hiekka-pururadan pohjaa. Kukahan järjestää seuraavaksi Wanhan hywän ajan kangaspolku SM-maastot…ei taida kukaan…

 

 

 

Kansanedustajat – julkaiskaa lista neljän vuoden töistänne eduskunnassa !

EDUSKUNTAVAALIT 2015  Demareiden kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta julkaissut inventaarion saldon neljän vuoden eduskuntatyöstään ja aikaan saannoksistaan.  Edustaja tehnyt vaalikaudensa 10 laki- ja toimenpidealoitetta ja 48 kirjallista ja suullista kysymystä. ja pitänyt täysistunnoissa 173 puheenvuoroa. Eloranta ollut poissa muiden maakunnan asioiden vuoksi vain 35:stä täysistunnosta, joita ollut neljän vuoden aikana yhteensä 518 kertaa! Lisäksi edustaja on kirjoitellut parisataa juttua lehtiin ja ilmeisesti blogit ja fasebookit päälle.

Laiska töitään lukee, sanotaan ! Varmaan moni edustaja joutunut olemaan noista istunnoista poissa enemmänkin eri virallisten matkojen ja sairauksien vuoksi, ministereistä puhumattakaan. Tarkemmin ei käy selvää asioista, mitä edustaja on omista aloitteistaan saanut aikaan ja läpiviedyksi, mutta ei niitä muutenkaan yksittäinen edustaja paljon saa läpi. Puolueensa kanssa läpivietyjä asioida vaalikauden aikanana Eloranta on luetellut. Toiset edustajat voivat olla eri tavalla hiljaisempia työnsä puurtajia ilman kyselyjä ja kirjoittelua, mutta tekevät edustajan luotttamustyötään muuten kunnialla. Lisäksi tulee mieleen Eeva-Johanna Elorannan kohdalla, että korvaako määrä laadun ja tekekö hän vääriä asioita! Lisäksi monet edustajat tekevät eritavalla töitään kotikunnissaan viikonloppuisin ja maanantaisin kansan keskuudessa, joiden mittari on sitten uurnilla tai ennakkoäänestys-paikoilla! Minkä verran Eloranta lienee lisäksi tehnyt muita töitä Turun kaupunginvaltuutettuna ”turuilla” ja toreilla!

On tuo ahkera istuminen täysistunnoissa ja kirjoittelu ollut pois sitten toisaalta muusta, jopa tärkeimmistä valiokunnissa työskentelystä! Valiokunnin kokouksiin Eloranta on osallistunut 700 kertaa. Millä mittarilla kansanedustajan aktiivisuutta ja saavutuksia  oikeesti mitataan?

Kuiitenkin on todettava maallikon äimistelyllä, että ahkera Eloranta on kuitenkin noilla mittareilla ollut ja lisäksi on vielä eri valiokunnissa työskentely lisänä ja kysymysten määrä hallituksen edustajana jopa äimistelyttää, koska kyselytunnithan on yleensä opposition kyselytunteja. Eloranta toivookin avoimmuutta ja läpinäkyvyyttä kaikilta muilta edustajilta kauden aikana aikaan saannoksistaan. Eduskunnassa istunnoissa tehtyjen kysymysten määrä ei tietenkään ole kaikilla vertailukelpoinen puolueiden puheenjohtajiin, puolueiden eduskuntaryhmien johtajiin ja muihin tunnettuihin ( Pekkarinen, Beni S.), koska heille aina löytyy enemmän puheaikoja. Lähinnä tällainen inventaario olisi mielenkiintoinen, lähinnä ns. vähemmän tunnetuilta kansanedustajilta.

Vaikka kaikkea ei tuollainen tekemisiensä ( kehuminen ) asioiden julkituominen tuo esille edustajan ahkeruudesta, niin jonkinlainen konkreettinen mittari se äänestäjille kuitenkin olisi! Mielestäni parempi jopa, kuin nämä ylen ja lehtien tekemät vaalikyselyt, ehdokastentit  ja sopivan ehdokkaan löytyminen näiden avulla. Niissä on kysymyksiä ja vastauksia, joiden toteutuminen ei ole käytännössä mahdollista ja vastaavatko ehdokkaatkaan sinne totuuden mukaisesti ja loppupelissä ratkaisee ehdokaiden lupaukset puolueen linja ja mahdollinen ehdokkaan kohdalla myöhemmin hallituksessa tai oppositiossa oleminen.

Tuossa neljän vuoden ansioluettelelossa on tosiaan järkeä! Pyydän kaikkia kansanedustajia, jotka ovat nyt ehdokkaina – julkaisemaan tuollaisen Elorannan kaltaisen kunniakirjan ainakin yrittämisestään neljän vuoden aikana! Onnistuu varmasti helposti ja nopeasti nykyisillä välineillä somessa ja puolueiden nettilehdissä.

Samalla jonkinlainen eduskuntakauden ansioluettelo kertoo  jotain, onko edustaja pitänyt äänestäjiin ja tuttuihin yhteyttä tasaisesti neljän vuoden aikanana kirjoituksillaan blogeissaan, twitterissään ja faebookissa muutenkin, kuin vain kolme kuukautta neljästä vuodesta ennen vaaleja, ” muka” tuttavallisesti tarinoimalla kuulumisiaan, kahvettelemalla huoltoasemilla ja lupailemalla kaikkea hyvää…

Tämä artikkeli ei ole kenellekään kansanedustajalle epäluottamuslause töistään, mutta helpottaisi ainakin yleisnäkemystä ehdokkaan valinnassa, kuinka ahkera hän ollut työssään kauden aikana. Täysin puolueettomana esimerkkinä tuon Elorannan jutun löysin demokraatti.fi lehdestä. Kaikkien puolueiden nettilehdet – Nykypäivä, Perussuomalainen lehti, Kansan Uutiset, Demokraatti,  Suomenmaa, KD jne luen vaalien alla @erkkiaimistelee.fi- lehden päätoimittajan ominaisuudessa kolme kertaa päivässä.

Listan oheen voi myös laittaa jonkin aloitteen, minkä on mielestään omana aloitteenaan saanut läpi eduskunnan kauden aikanana . Yksikin on jo hyvä saavutus, koska tusinoittain niitä ei kenelläkään ole. Joillakin ehdokkailla luettelo voi jo olla esitettynä, monet kuitenkin vain yleisesti kehuvat itseään tarmokkuudellaan. Pitääpää alkaa seurailla ainakin Pirkanmaan ehdokkaiden somen sivuja oman ahkeran ehdokkaan löytämiseksi kevään 2015- eduskuntavaaleihin…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaisa Mäkäräisen suksikiemurat toistaa Kontiolahdella Sotshin latuja

Äimistelin tänne helmikuun 11.päivä 2014 Sotshin olympiakisojen aikoihin – Kaisa Mäkäräisen suksikiemurat! Silloin Kaisa sanoi huonosti menneen kisan jälkeen : ” En ole pitkään aikaan näin huonoilla suksilla hiihtänyt”. Nyt Kontiolahdella  melkein sama lausuma: ” En muista milloin olen näin huonoilla suksilla hiihtänyt”!  Molemmilla kerroilla oli valittavana vain kahdesta Fischerin parista ja tuttujakin huoltajia mukana suksien kuntoon laittamisessa. Äimistelen vähien valittavien parien määrää ja olosuhteet piti olla ainakin televisiotoimittajien mukaan loistavat kelin ja tyynen ilman myötä. Sukset oli tosiaan televisiokuvan  ja lausuntojen perusteella huonot ja äimistelyä siitä riittää, koska suurin suksitalli on huippu-urheilijan takana. Fischerin ja maajoukkueen huoltoryhmä  kiertänyt ympäri maailmaa kymmeniä vuosia erilaisissa, vaikeimmissakin olosuhteissa kuin nyt Kontiolahdella. Sotshin kelit olympialaisissa olivat oma lukunsa ja siellä saattoi ymmärrettävästi huollolla ja oikeiden suksien valinnalla olla vaikeutta. Miksi kuitenkin epäonnistutaan juuri arvokisoissa peräkkäin ja ratkaisevalla hetkellä!

Tarkkaa vikaa ei tunnu suksien huonoon luistoon löytyvän nytkään –  hionta, voitelu vai suksen väärä profiili itsessään. Samanlaista äimistelyä tuntuu olevan kuin Falunissa Matti Heikkisen paljon pienemmän suksitallin Salomonin kanssa. Tuntuu ihmeelliseltä, etta aina vaan töpeksitään suksien voitelussa, kuvioinnissa ja valinnassa tärkeimpien kisojen hetkillä, vaikka on kierretty muutakin kuin tahkoa! Nyt tosin Kaisan kohdalla, kuten Sotshissakin, oli valittavana vain kahdesta huonosta parista vähemmän huono. Edelleen äimistelen, että suksi itsessään vaikuttaa  luistoon ja toimivuudeen 90 % ja loput hionnoille, kuvioille ja voitelulle!

Väärin äimisteltyä jälkiviisautta

 ”Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saadaan eniten aikaan”, ajetteli sotkamolainen kirjailija veikko Huovinen aikoinaan

Kaisa Mäkäräinen valitteli yhteislähdön kilpailun jälkeen jo kuntoaankin, pitkä kiertue ja paljon startteja nyt lyhyen ajan sisällä. Mäkäräisen oli ”pakko” hiihtää kotikonnuillaan MM-kisojen mallinukkena kaikki kisat. Kilpailujen ollessa muualla tuskin tällaisella ohjelma olisi hiihdetty. Osallistumispakko oli ymmärretäävää lipputulojen takia ja pois jääminen joistain kilpailuista olisi ollut isänmaan petturuutta ja iltapäivälehdet revitelleet otsikoitaan.

Nämä sekapari-viestit olisi pitänyt jättää kokonaan toisten hiihdettäväksi, kun ei sitä kuitenkaan kehtaa kotimaisemissaan aivan hiljaa hiihdellä ja mitään mahdollisuustta pärjäämisen suomalaisilla ei ollu alkuunkaan olemassa. Vielä suurempi virhe oli tämä epäonnistuneen pikakisan jälkeen yleensä takaa-ajoon lähteä ollenkaan mukaan ja siinä vielä revitellä turhaan raskaissa maitohapponousuissa kotiyleisön pakosta . Parempi olisi ollut pysyä kotona se aika pullan leivonnassa kotilieden äärellä televisiota aukaisematta, lehtiä lukematta ja kissaa uuninpankolla silitellä, jos Kaisalla kissaa  on! Kaikki kunnia toisaalta Kaisalle, että” uhrautui” järjestäjille oman menestyksen huonontamisella mitaleihin jälkikisoissa.

Kaisa varmasti itsekkin halusi ahnehtia valmentajien kanssa paljon startteja ammattiurheilijana palkintorahojen toivossa, jossain vaiheessa kilpailujen näin edetessä olisi pitänyt uskaltaa laittaa jäitä hattuun ja ottaa muista välittämättä ”vain” kaksi kultaa täsmäiskuna! Falunissa oli suomalaisilla hiihtäjillä ja valmentajilla samanlaisia ongelmia. Joku Tarjei Böö ja muutama muu yrittää ahnehtia ja harva vain onnistuutässä liian suuressa mitalien kalastelussa. Viestiin tuli sentään järkeä, kun alkuosuuksille ei Kaisa lähtenyt tai laitettu ja tarvitsi vain hiihdellä viimmeisellä osuudella. Puhuttiin myös siitä, että Kaisa tarvitsi startteja kilpailutauon jälkeen ja tuntuman hakemista starteilla. Huippu-urheilija pystyy tulemaan kilpailuihin ilman turhia ( sekaviesti ) lähtöjä ja Kaisa pystyy Kontiolahden ladut hiihtäämään vaikka laput silmillä. Tehdiin vielä itse nämä raskaat murhanousut tuhlaamaan Kaisan voimavaroja ja sekin kostautui liian monilla kilpailuilla.

Paineita

Eniten äimistelyttää nämä asiantuntevat toimittajat televisiossa ja radiossa , sekä lehdistö ja twiittejään televisioon lähettäneet sohvaperunat – # kaisa ottaa varman kullan..

Sileän hiihdossa Marit Björgenin ja Kallan tasolla voi ennakoida menestymisen haarukan heidän osaltaan jotenkin, ilman sairauksia ja kohtalaisilla suksilla. Kaisan kohdalla nyt on kysymys herkästä lajista ja Kaisakaan ei todellisuudessa ole ollut satavarma ampuja ja arvokisoissa on ollut paineita kotikisoista puhumattakaan, vaikka niitä ei ole suoraan tunnustettu. Nämä paineetkin oli osaltaan vaikuttaneet ennakoitua huonompaan menestymiseen.  Tietysti tuo ennakkoon lietsonta varmasta kullasta ja neljästä mitalista voi olla aitoa kannustuksen muodossa, mutta joku järki pitäisi asioissa sentään olla!

Motto

Äimistelin ennen kisoja, että Kaisa saavuttaa näistä Kontiolahden kisoista kaksi mitalia ja pitkästä aikaa meni veikkaukseni väärin. Ne kaksi mitalia ja jopa kultaista olisi ollut otettavissa erilaisella kilpailujen rytmityksellä, ilman ensimmäisen päivän huonoja olosuhteita, ilman liipasinsormen liikaa puristusta ( paineita ) ja paremmilla suksilla ja tuoreempana viimeisessä osakilpailussa. Osa näistä virheistä toistui päällekkäin kaikissa eri kilpailuissa ja jotku virheet korostui eniten toisissa.

Darja Domratshevan epäonnistumisella yritetään myös häivyttää Kaisan epäonnistumista, eipähän hänelläkään mennyt hyvin. Samoin kuin Falunissa norjalaisten epäonnistumista voitelussa, kun itselläkään ei mennyt hyvin. Paineita taisi olla Darjallakin, vaikka Exelin värikkäät käyräsauvat Ole-Einarin lailla välillä viuhtoivat näkyvästi Kontiolahden nousuja. Pronssikin sinällään Mäkäräisellä  on jo hyvä saavututus, mutta edellytykset ja odotukset olivat kyllä parempaakin olemassa. Ennakkoon oli tietenkin hyvä asia, että yritetään saada mahdollisimman monta mitalia, mutta tilanteiden muuttuessa olisi pitänyt jatkoa uskaltaa muuttaa erilaiseksi kipailuiden määrään nähden. Toistan  – jos nämä MM-kilpailut olisi ollut muualla kuin kotona Kontiolahdella, niin tuskin olisi tällaisella ohjelmalla Kaisan kohdalla menty! Toisaalta Kaisa saattoi ahnehtia myös itsekkin näitä maailmancupin raha-pisteitä joka kisasta, koska kilpailu on vielä Darjan kanssa kesken.

Herää kysymys, mikä urheilijalle itselleen on tärkeätä – mitalit vai maailmancupin pisteet?! Molemmat tietenkin, mutta kaikkea ei vaan pysty ottamaan. Tosin viesteissähän niitä ei lasketa henkilökohtaisiin pisteisiin ja Kaisa hiihti viestitkin. Toisille ampumahiihtäjille on maailmancupin voittaminen tärkeämpää, kuin keskittyä pelkätään MM-kisoihin. Ammattihan tuolla tasolla urheilu täysin on ja saattaa joskus urheilijoilla” isänmaan” mitalit unohtua arvostuksessa. Repikö Kaisa murhanousuja takaa-ajossa cupin pisteitä hamuten vai yleisön pakottama innostuen, menettäen näin arvokaat kirkkaimmat mitalit myöhemmissä kilpailuissa…

 

Ketkä päätti osallistumisesta ja taktiikasta kisojen aikana – Kaisan oma valmentaja Jarmo Punkkinen , maajoukkueen valmentajat  ( päätäntävalta ), vai Kaisa itse ?  Suunnitelma oli varmasti alussa selvä, mutta kuten jo mainitsinkin, suunnitelmaa pitää ja uskaltaa muuttaa tarpeen vaatiessa!

Vielä on viimeiset ampumahiihdon maailman-cupit kaukana Venäjällä Siperiassa Hanty- Mansijskissa viikonloppuna. Viime vuonna Kaisa voitti cupin ja olisi pitänyt mielestäni valita vuoden urheilijaksi 2014 Suomessa. Tiukaksi menee kilpailu lopussa vielä Darja  Domratshevan kanssa. Valitaanko vieläkään Kaisaa vuoden urheilijaksi, vaikka voittaisi maailmancupin. Tahtoo vain olla, että ne mitalit vain MM ja olympialaista muistetaan, vaikka kokonaisuutta pitkän kauden vuoksi pitäisi myös osata arvostaa.

Kilpailut varmasti Kontiolahdella sujuivat suuremmitta ongelmitta ja olosuhteet parani loppua kohden.  Jännittävää riitti 80 000 kävijämäärälle eri päivinä. 100 000 oli tavoite, mutta siitä vähän jäätiin .Kaisa Mäkäräisen osallistumisen päivinä oli kuitenkin yleisöä eniten paikalla. Kaisa pelasti talouden kisojen järjestäjille, mutta maksoiko omat mitalinsa liiallisella osallistumisella, kun ei uskaltanut pois jäädä joistakin kilpailuista – vaiko eikö itse halunnutkaan sitä tehdä….

Kaisa valitteli Sotshin ja Kontiolahden aikanan suksiaan, että ei ole muistanut milloin noin huonoilla suksilla hiihtänyt. Varmaan silloin, kun 90-luvulla osteli minulta isänsä kanssa juniori-Peltosia…

 

Talvivaaran kaivoksen epäilyttävät esisopimus-kaupat ja perjantai 13. pörssiyhtiön kohtalon päivä

Äimistelyyn antaa Talvivaara aihetta pitkästä aikaa. Harvinaisen sopivaan saumaan tupsahti uutispommi Talvivaara Sotkamo Oyn konkurssipesän myynnistä, sillä huommenna on epäonnen päivä 13.  ja perjantai.  Perjantaina pitäisi jo velkasaneerauksessa olvan emo-pörssiyhtiön Talvivaaran Kaivosyhtiön Oyn  antaa saneraausohjelmaehdotus ”jatkosta” Espoon käräoikeudelle. Alun suunnitelmien mukaan se piti tapahtua jo tammikuussa, mutta jälleen tuli lisää aikaa ja perjaintaina 13.2015 pitäisi asiasta jotain kuulua.

Tämän päivän uutispommin mukaan brittiläinen erikoisjärjestelyihin erikoistunut sijoitusyhtiö Audley Capital Advisors suunnitella esisopimuksella konkurrsipesän ostoa yhdessä valtion omistaman, Talvivaaran toimintoja silmälläpitäen perustetun Terrafamen  kanssa. Terrafamen valtion osuus olisi 15 % ja loput 85 %  briteillä. Tarkoitus  on sijoittaa kaivoksen uudelleen pyörittämisen alkuun ja ympäristön suojeluun yli 200 miljoonaa ja siitä oli ”valtion” osuus noin 30 miljoonaa. Konkurssipesään on jo valtio sijoittanut lähes 200 miljoonaa konkurssipesän hoitoon ja toimintojen ylläpitoon itse valtion roolissa ja tämän Terrafen kautta.

Haiskahtaa koko kaupan esisopimuksen julkituonti osaksi rauhoittamaan osakkeenomistajat,  erilaistet sidosryhmät, töissä olevat alihankkijat, työntekijät ja luottamusmiehet . Poliittista ilmapiiriä rauhoitetaan vaalien alla ja helpotetaan pörssiyhtiön riippakiven vetämistä kelkassa ja mahdollista saneerauksen jatkamista.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuorikin myöntää, että monta mutkaa on edessä, jos kaupat saadaan tehtyä suunniteltuun kesään mennessä. Kysymyksiä on paljon, kuka ottaa kontalleen ympäristön turmelemisesta tehtyt korvausvaatimukset, kaivoksen jatkamisen ehdoksi kaavaillut lupasiat ( purkuputki ) ratkaisematta ja vielä rahoituskin on epäselvää – eikö suuren sijoitusyhtiön rahan sijoittaminen pitäisi olla itsestään selvyys. Mikä on loppupelissä sijoitusyhtiön ja Terrafamen rooli? Pelkoa ei ole siitä, että ostollaan paljon rahaa Terrafame sijoittaa ( menettää), kun ostaa omaa valtion Solidiumin konkurssipesää, hinta on varmaan muodollinen yksi ( 1 ) euro. Toisaaltahan on luvattu sijoittaa yhdessä brittien kanssa tuo yli 200 miljoonaa kaivokseen ja” kauppahinta” on salainen. Toisaalta kysymyksessä on valtion verorahoin tehtäviä kauppoja, olisi jotain hyvä paljastaa.

Pejantaina 13.päivänä tämä Talvivaaran emo-pörssi kaivososakeyhtiö hyväksyttäneen jatkamaan, ilman konkurssia osakeeomistajien napanuorana ja tilanteen rauhoittamiseksi muidenkin sidosryhmien ”yleisen edun” takia. Eduskuntavaalitkin on kohta edessä! Toisaalta olisi hyvä, että jatkamaan ei päästettäisi. Pekka Perä saisi lopullisesti kenkää ja belgialaisen Nyrstarin yli 232 miljoonan saatavatkin konkurssipesälle tulisi ”kuitattua” lopullisesti kaivoksen uumeniin, koska nämä Nyrstarin saatavat on voimassa tämän emoyhtiön takauksen kautta . Eikä tämä ylimääräinen pörssiyhtiö enää kummittelis iCapitalin ja Terrafamen riesana. Esisopimuksen kaupan ehtona saattaa briteiltä olla tämä emoyhtiön kaataminen.

Pörssiyhtiö toimii ja saa rahoitusta tytäryhtiönsä konkurssipesältä. Pörrsiyhtiö myy konsulltipalveluja, ”vuokraa” laitteita ja henkilöitä  konkurrssipesälle, jota valtio rahoittaa –  pelastuskeino tuokin, toisesta taskusta velkaraa toiseen taskuun. Ristiin on velkansakin osanneet järjestellä, emoyhtiö on tytäryhtiön suurin velkoja, sillä kaivosyhtiön konkurrssipesän 1,4 miljardin veloista 890 miljoonaa on emoyhtiölle. Miten niille käynee keskinäisessä järjestelyissä, jos pörssiyhtiö saa jatkaa saneerausmenettelyä,  kai ne menee taivaan tuuliin – en tunne konkurssilakia tytäryhtiöiden kesken. Lisäksi Nyrstar on lainannut konkurssiin menneelle Sotkamolle 12, 8 miljoonaa, mutta Nyrstarilla on siihen oikeudet konkurssista huolimatta, koska pörssiyhtiö on taannut sen lainan!

Saneerausohjelman jatkoehdotuksen selvittäjä Pekka Jaatinen sanoi helmikuussa, että pörssiyhtiöllä ei konkurssista tietoakaan ja hyvin menee sillä myymällä palveleluja konkurssipesälle!

Saneerausmenettelyn jatkon hyväksynnän tai hylkäämisen loppusuoralle 13.perjantaina joutuva pörssiyhtiö on velkaa puoli miljardia. Suunnitelmissa ollut, että näitä velkoja leikattaisiin jopa 97 %.Suunnitelmana ollut myös, että osa saneerausveloista muutettaisiin ”uusiksi osakkeiksi”. Jonkinlainen hävikki ja laimennus mielestäni tästä muodostuisi jo aikaisemmin oikeasti uskossa osakkeita ostaneille ja sijoittaneille, mutta ei  taida niilläkään osakkeilla kyllä olla enää arvoa tupakan tumpin vertaa.

Politiikot pyytelee byrokratian purkamista ja helpotuksia yrityksille ja niiden perustamiselle. Minusta Talvivaaran kaivostoiminta on kyllä aika hyvin saanut helpotuksia lupa-asioihin, yhteiskunnalisiin tukiin ja jatkoaikoihin. Byrokratiiaa on jo purettu, kun purkuputkea rakennetaan tohinalla, vaikka lupaa ei edes ole myönnetty. Myönnetäänkö lupaa putkelle vai pidetäänkö purkuputken purkutalkoot jossain vaiheessa. Asiantuntija professoorit-geologit kerkesivät peloittelemaan jopa mustalla liuskeella, joka tappaa vesistön, kuin musta surma aikoinaan 1300-luvulla…

Huommenna perjantaina onnettomuuksien päivänä 13. maaliskuuta 2015 pitäisi olla viisaampaana ainakin pörssiyhtiön saneerauksen selvityksen asiassa, jos ei taas jotain yllättävää jatkoa keksitä. Pörssiyhtiö halunnee väkisellä sinnitellä mukana, mutta rahaa pitäisi tyhjään kassaan jostain saada, vieläpä jos meinaa sijoittaa tähän uuteen suomi-britti yhtiöön. Vieläkö valtio tekee pörssiyhtiön tueksi uuden ylimääräisen yhtiön ja sen kautta antaa sillekkin vielä rahaa….

Kaikkein ydinkysymys on siinä, tuleeko kaivoksesta ikinä kannattaavaa! Pitkä matka on tulevaisuudessa niihin aikoihin, jos jo kaikki tähänastiset sijoitukset ( uhraukset ) lasketaan jalostusarvoon mukaan! Jotenkin vain haiskahtaa kaivoksen uumenilta ja kipsisakka-altaiden yli kuohunnalta tuo esisopimuksen allekirjoitus kaupoista ja tuo pörrssiyhtiön mukana väkisellä vetäminen.