Kaatumiskilpailun sijasta oikea sprinttihiihto

Shotshin olympiakisojen sprinttihiihdot yhteentörmäyksineen ja kaatumisineen  herättää minussa äimistelyä. Ruotsalainen hiihtäjä sai tavallaan kaksi pronssimitalia toisten yhteentörmäysten ansiosta. Laji alkaa muistuttaa jo kaukaloluistelua, jossa kaatumiset on jo enemmän sääntö kuin poikkeus.

Jauhojärven loppuratkaisusta kirjoitettiin lehdistössä monesta eri näkökulmasta. Eräs lehti kirjoitti saksalaisen kaatuneen Jauhojärven edessä ja suomalaisen taidokkaasti väistäneen. Joku kirjoitti vain yhteentörmäyksestä. Toiset kertoivat Jauhojärven ohittaneen taidokkaasti ja saksalaisen kompuroineen väsymyksestä. Saksalaislehdissä oli varmaan jutut Jauhojärven tulleen tahallaan kolmion takaa eteen. Lehtien kommentointipalstoilla oli tietenkin oikeat asiantuntijat. Olipa asia mitenkä tahansa, niin jonkinlaista sählinkiä siinä oli ja ainakin sillä hetkellä saksalainen kaatui ja mitalit meni uusjakoon. Varsinkin miesten normaalisprintissä monta syytöntä joutui sijaiskärsijäksi. Tahallaan ei Jauhojärvi sitä tehnyt, koska siinä on vaara itselläkin kumoon mennä. Tilanteet tulee niin yllättäen, että hiihtäjätkään ei ennätä reagoita. Sprinttiin toki kuuluu ohitukset, tiukat tilanteet, kiperät laskut ja välinekontaktit.

Hiihtäjien kuuluu hallita tilanteet, mutta jotain tarttis tehdä, jos nämä kommellukset lisääntyvät.

Oikea sprinttihihto

Nykyisessä muodossaan sprinttihiihto on tavallaan kestävyys- ja sprintihiihdon välimalli. Alkuerien jälkeen alkavat kestävyysominaisuudet vaikuttaa ja varsinaiset sprinttiominaisudet jäädä vähemmälle. Sprintissä pärjäävät sekä sprinttiin erikoistuneet ja hyvät yleishiihtäjät. Koska tälle erikoistumisen tielle on lähdetty, niin tämä sprintti pitäisi oikeesti erottaa kestävyyspuolesta. Matka pitäisi lyhentää suoraan noin kilometriin. Kilpailuille mainioita paikkoja olisi raviradat ja järvien jäät. Vieremän ravirata talvella olisi mainio paikka, kun hiihtäjiäkin on sieltä kotoisin. Kajaanissa kaupunginlampi. Arvokisoissa urheilukentät pienellä lisälenkillä.

Yleisö näkisi hiihtäjät koko ajan. Jokaiselle hiihtäjälle voisi havuttaa oman radan ja lähtöhyvitys kuin 400 metrin juoksussa. Tai sitten mentäisiin nykyiseen malliin, mutta loppusuora kumminkin omia latuja. Voitas mennä jäällä omia latuja 500 metriä yhteensuuntaan ja käännös ja takaisin. Kontaktien vaara vähenisi. Erilaisia malleja voisi kehitellä. Olisi vain prologi ( aika-ajo ) ja kymmenen parasta loppukilpailuun. Tällöin ei tulisi näitä eriä ja matkan lyhyys takaisi, että sprinttityypit pärjäisivät. Ei tulisi mutkia ja mäkiä, mutta ratkaisu olisi urheilullinen. Ei 1500 metrin ratajuoksussakaan mäkiä ole, mutta erot tulevat. Jos tämä nykyinen sprintti halutaan säilyttää, niin pitäisi kehitellä tämä oikea sprintti. Kilpailun yhteyteen voisi kehitellä vedonlyöntejä kuten raveissa ja vinttikoirakilpailuissa.

Mainokset

Suksimerkkien vertailua – Rossignolit vai Fischerit ?

Hiihtokauden alkaessa monet puntaroivat; minkä merkkiset sukset ja mistä ne ostaisin? On tehty vertailua eri merkkien kesken ja Rossignol on nyt horjuttamassa Fischerin asemaa mitalitaistelussa. On puhuttu voitelun ja hionnan vaikutuksesta luistoon. Olen edelleenkin sitä mieltä, että suksen luiston ratkaisee kullakin kelillä suksen profiilin sopivuus keliin nähden 95 %:sti. Suksimerkeillä on eroa siinä, että toisista merkeistä löytää helpommin hyvät sukset paremmin joillekin kelialueille. Kaikista merkeistä ne hyvät löytyy, jos kaupassa on valinnanvaraa!

Suksi itsessään siis ratkaisee enemmän kuin voitelu ja hionnan kuviot. Motto: hyvä suksi luistaa pakkaskelillä vaikka ”havin” kynttilällä kohtuullisesti, mutta keliolosuhteisiin väärää suksea ei saa luistamaan hyvin kalliilla fluorillakaan. Tosin äärikeleillä suksen voitelu ja kuvio pohjassa ratkaisee suhteessa enemmän luistoon kuin normaali pakkaskelillä. Näitä äärikelejä on kosteat ja kovat pakkaskelit. Jaan itse sukset karkeasti kovan ja pehmeän alustan suksiin ja tarkempi jako tulee sitten kosteuden ja liippakelien muodossa.

Suksen valintaan en sen enempää, kirjan verran voisi kirjoittaa ja asiantuntevista liikkeistä löytyy apaua. Enemmän luottaisin sellaiseen myyjään joka itse harrastaa hihtoa ja hienojen muovisekoituksien sijasta puhuu hiihtoelämyksistä ja suksen sovivuudesta hiihtäjälle eri keleissä. Hyvä yleissuksi toimii normaali pakkaskelillä, mutta vaikeisiin olosuhteisiin pitää olla erikois-sukset, Hiihtäjän painon lisäksi oikean profilisen suksen löytämiseen vaikuttaa hiihtäjän tekniikka ja taito! Nykyisistä mittareista on apua, mutta vanha lautakonsti on hyvä ja asiantuntevan myyjän kädet ja tieto korvaamattomia oikean suksen valinnassa….

Sen voin paljastaa, että tallihiihtäjille maalaattiin vanhoista malleista ”uudet”, kun olivat niin luotettavia hiihtäjille ja uusista ei löytynyt vielä sopivia. Sitä en tiedä, että eri merkit olisivat maalanneet toistensa suksia omikseen, vaikka huhua olen kuullut siitäkin.

Kilpasuksien merkkijakautuma vaihtelee hiihtäjien, ampumahiihtäjien , yhdistetyn ja hiihtosuunnistajien kesken prosentuaalisessa osuudessa.

Keskustelua on herättänyt se, että onko tallihiihtäjien sukset ”samoja” kuin kaupoissa myytävät! Siihen ei mminulla ole täyttä varmuutta, valmistetaanko ne eri paikoissa ja erimateriaaleista. Selvää kuitenkin se, että huipuille tehdään mittatilaustyönä suksia.

 

Suksien kehitystä olen seurannut töikseni lasikuitusuksen alkuajoista lähtien. Tosin en muutamaan vuoteen ollut ajan hermoilla, mutta kerron mikä on oma näkemykseni. Tämä ei ole suksimainos puoleen ja toiseen, mutta en malta olla kirjoittamatta, kun asia on ajankohtainen ja tällaista vertailua ei ole juuri ollut. Kyse on vain kilapasuksista , mutta voidaan soveltaa myös suksimerkkien ns. seuraavaksi parempiin malleihin.

 

Merkkien jakauma

Televisiokuvan perusteella huippuhiihtäjien käyttämiä suksimerkkejä näyttävät hallitsevan: 1) Fischer 2) Rossignol 3) Madshus 4) Salomon 5) Atomic 6) One Way 7) Peltonen. Lisäksi kotimaassa on Yoko ja Karhu. Visuja ei enää näy ja Morottojakaan ei taida juuri olla. Jakauma vaihtelee jonkin verran hiihdon, ampumahiihdon ja yhdistetyn kesken.

Fischer

Eniten käytetty suksimerkki huipputasolla ainakin 50 %:n osuudella. Kyseessä on itävaltalainen suksimerkki. En tiedä tuleeko huippujen sukset samalta tuotantolinjalta kuin kaupan hyllyyn. Suksi poikkesi minun aikanani muista merkeistä muun muassa siten, että luistelusuksissakaan ei ollut ns. alkujäykkyyttä. Suksi oli liukas ylämäkeen ja helppohiihtoinen, kun ei tarvinnut koko ajan agressiivisesti hiihtää. Herkän tuntuinen, mutta jotenkin epävakaa. Pohja tehtaalta ”valmiin” tuntuinen. Sai vähemmällä voitelulla helposti luistavaksi. Suksen olas myös helppo siklata. Perinteinen suksi on hyvä. Vaikeuksia joskus löytää tarpeeksi jäykkiä painavimmille hiihtäjille. Korostan vielä että joka merkistä löytyy hyviä, jos pääsee maahantuojan tai tehtaan varastolle valitsemaan. Lähinnä vertailu merkkiin nähden yleisluontoista, mitä yleensä kaupan hyllystä löytyy. Fischerin ongelma minusta oli, että pienimpiin liikkeisiin Pohjois-Suomeen ei parhaat parit tulleet.

Rossignol

Muutama vuosi sitten tuotanto Ranskasta siirtyi Espanjaan. Luulen, että aivan huippujen sukset suunnitellaan ja valmistetaan edelleen Ranskassa. Siinä vaiheessa liikkeisiin tulleet kilpasukset minusta oli aika painavia ja suksista ei tahdonnut löytää erovaisuuksia eri painoisille ja tasoisille hiihtäjille. Paras luistelusuksi kovemmille alustoille. Vakaa hiihtää. Alkujäykkyyttä vähän liikaa.  Kosteimmille keleille ja pehmeille alustoille ei löytynyt hyvää suksea. Suksi puri ylämäessä. Nyt suksi kuitenkin on kevyt ja kilpailukykyinen. Nämä valkopohjasukset Sotshissa on erikoistuotantoa ja tarkkaan valittu huippuhiihtäjille, että niistä ei enempää. Perinteinen aina ollut Rossignolilla hyvä. Pohja  Rossignolilla oli herkempi, jos käytti liian kuumaa rautaa ja olas huono siklata. Pohja tehtaalta sellainen ”keskivalmis”. Suksimerkin osuus maailman cupin hiihtäjistä 20 %. Ampumahiihtäjilä enemmänkin.

Madshus

Norjalainen, taitaa olla maailman vanhin suksimerkki.  Ihmetyttää miksi Norjalaiset eivät hiihdä omalla merkillään enemmän. Raha ratkaisee. En tunne aivan viimeisiä malleja tarpeeksi hyvin, niin en uskalla paljon sanoa. Ensimmäinen ns. mustanpohjan kehittäjä Skilomin nimellä 80-luvun alussa. Pohjissa oli minun aikaan vähän aaltoilua ja runko petti useasti kannasta siteen kiinnityksen kohdalta. Helppohiihtoinen ja luisti pehmeällä uudella lumella. Vähän epävakaa hiihdettävä kovalla alustalla. Perinteisen sukset vähän luistelusuksen tapaisia ja alkujäykkyyttä liikaa. Pohja muuten voiteluvalmis ja olas helppo siklata.  Osuus maailman cupin hiihtäjistä  ehkä 20 %:n luokkaa. Maahantuonti ennen Hjortia oli Anssi Juutilaisella Imatralla ja sekin erikoisuus oli, että 90- luvun alussa oli kaksi paikkaa Suomessa missä sitä myytiin; Juutilainen maahantuojana Imatralla ja minä Kajaanissa tavaratalossa!

Salomon

Salomon tuli markkinoille joskus 2005. Sukset valmistettiin aluksi Fischerin tehtaalla. Sittemmin Salomonin kaupan yhteydessä siirtyi valmistus Atomicille. En tiedä miten nykyiset sukset eroaa Atomicistä.  Fischerin valmistamat sukset olivat hyviä. Helppohiihtoisia ja liukkaita. pohja valmis voideltavaksi. Matti Heikkinen vaihtoi muutama vuosi sitten Fischeriltä Salomonille. Markkinaosuus ehkä vähän alta kymmenen prosentin, mutta on lisääntymässä. Suksi saanut värikkäämmän ulkonäön ja yhdistetyn hiihtäjillä näkyy paljon.

Atomic

Merkki oli suosittu karpaasien aikaan Suomessa ja maailmalla. Nyt suosio on romahtanut. Osuus muutaman prosentin luokkaa. Merkki rupesi kikkailemaan erilaisilla levennyksillä ja sivuleikkauksilla. Suksen päällekkin tehtiin uraa, jolloin siteen kiinnitys oli hankalaa. Pohja kuiva ja vaati runsasta voitelua ennen hiihtämistä. Aaltoilua pohjassa. Erikoinen cap-rakenne jäykisti suksea siteen kiinnityksen jälkeen paljon. Kylmässäkin suksi muuttui minun mielestä jäykemmäksi kuin lämpimässä. Nykyiset ovat varmasti hyviä, mutta niin kuin totesin: osuus tallihiihtäjien joukossa vähentynyt.

One Way

Sami Jauhojärven käyttämä uusi suksimerkki. Muutama yhdistetyn hiihtäjä käyttää. Suksi valmistetaan tietääkseni Atomicin tehtaalla. En tunne suksen ominaisuuksia tarkemmin. Ulkonäkö suksen yläosasta ainakin väritön ja persoonaton. Ei ainakaan vielä ole tullut suosituksi. Osuus lasketaan prosenteissa. Jauhojärven mielestä ainakin toimii ja on toiminnutkin. Tallihiihtäjiä tullut lisää ja jos menestystä tulee, niin merkki saa näkyvyyttä ja myynnin lisäystä.

Peltonen

Kotimainen suksimerkki. Tehdas siirtyi Hartolasta Heinolaan. Suomen huipuista Malvalehto ja Nousiainen hiihtää tällä. Hyviä yleissuksia kansallisen tason kilpahiihtoon ja juniorikilpasuksena minun aikaan oli paras. Kotimainen tehdas takaa, että tehtaan kautta tilaaminen käy helposti, jos kaupoista ei löydy sopivaa paria. Kilpailukykyinen suksi mihin vain, mutta raha ratkaisee millä kukin hiihtää. Pakkaskeleille huippusuksi, mutta vesikeleille oli ainakin muutama vuosi sitten vähän vaikea löytää huippuparia. Pohja valmis voideltavaksi. Samalta tuotantolinjalta pitäisi tulla ns. talliparit ja yleiseen myyntiin tulevat sukset.

Karhu

Jostain syystä Kirvesniemi luopui Karhu-merkistä Startille. Sukset tehdään jossain ulkomailla. Merkkiä ei juuri näy. Harmi, tunnetulle merkille. En tunne asiaa.

Yoko

Kirvesniemi valmistaa Kiteen tehtaalla Karhun jäljiltä Yoko-merkkistä suksea. Värikäs ulkonäöltään. Perinteisenä huippuluokkaa. Luisteluna oli vähän epävakaa, mutta ylämäkeen helppo hiihtää. Pohja keskivalmis voideltavaksi. Kansallisella tasolla näkyy hyvin Suomessa. Toivottavasti toinenkin kotimainen merkki säilyy suksikartalla. Kikka Randalin on tehnyt sopimuksen Yoko-tuotteista, mutta sukset ei taida sisältyä siihen. Kotimaassa kansallisen tason hiihtäjiä hiihtää Yoko-merkillä-

Hupaisaa, että vaikka itsekkin pääsin valitsemaan suksia pakan päältä, niin parhaat perinteisen sukseni oli Kokkolan Eka-Marketin loppuunmyynnistä tulleet Kneisselit ja luistelussa asikkaalta vaihdossa tulleet käytety keltaiset Virolaiset Visut. Eli hyviin suksiin voi törmätä missä vain ja merkki ei aina ratkaise.

Kaisa Mäkäräisen suksikiemurat

Luin tuossa Aamulehdestä Kaisa Mäkäräisen huoltajan Siltakorven selitystä huonoon suksivalintaan. Tässä tapauksessa ns. kostean kelin kuviointi suksella oli hiihdetty kuivemmalla lumella. 70- luvulla kuvinnoista ei ollut tietoakaan. Myöhemmin 80-luvulla ruvettiin käsin hiomaan paperilla suksen pohjaa sileämmäksi; auttoi pakkasella, mutta huononi kosteammalla kelillä. Sitten keksittiin uritukset kosteammille keleille. Käsin uritusraudalla vedettiin pitkittäiset urat suksen pohjiin ja auttoi kosteimmilla kelillä. Jukka Hyttinen Vuokatissa alkoi hioa oikealla hiomakoneella kuvioita suksien pohjiin -90 luvulla. Kuvioita oli silloin jo kymmeniä. Vähän niinkuin auton renkaissa, mutta nyt vain näillä oli pyrkimys pienentää kitkaa. Suksen profiili itsessään ratkaisee luistosta 90-95 %. Loppu liukkaus saadaan näillä kuvionneilla ja voiteluilla. Vaikuttaa tähän prosenttijakaumaan: alustan kovuus, lämpötila, lumen rakenne, lumen kosteus jne. Ääri keleillä voitelu ja hionta vaikuttaa enemmän.

Kumminkin mielestäni kaikissa olosuhteissa suksen osuus sellaisenaan on vähintään 90 %. Mäkäräisen suksen valinnassa, kun on valittu kostean kelin kuvio kuivemmalle lumelle, ei asian pitäisi vaikuttaa niin pahalta, jos tilanne olisi ollut toisinpäin=kuivemman lumen kuviolla olisi hiihdetty kosteammalla kelillä. Mäkäräiselle kisaan valittu vain kahdesta voidellusta parista. ( aika vähän ) Siltakorpi oli kokeillut näitä hiihtämättömiä suksia kisan jälkeen. Kertoi ne paremmiksi. Tottakai tälläinen suksi luistaa siinä tapauksessa paremmin kuin jo hiihdetyt , joista voide on jo kulunut. Siihen, minkä verran Mäkäräisen suksivalinta on vaikuttanut lopputulokseen, on vaikea sanoa. Vertailua voi käydä omien -ja muiden hiihtäjien suksien kesken. Suksen hionnat ovat varmasti vielä kehittyneet siitä ajasta, kun itse olen niiden kanssa tekemisissä ollut. Kumminkin kysymys lienee sekuntipelistä. Huipulla sekin ratkaisee. Jouko Liljeroos hioo suksia Vuokatissa ja pystyisi tähän vastaamaan paljon paremmin kuin minä.

Tulipa vielä mieleeni, että kun Kaisa Mäkäräinen sanoi haastattelussaan hiihdon jälkeen, ettei ole pitkään aikaan hiihtänyt noin huonoilla suksilla, niin liekö hän muistellut oikeasti huonoimpina niitä minulta Kajaanin Eka-Marketista isänsä ostamia ensimmäisiä? Peltosen juniorikilpasuksia… 😉 Omatunnossa tuntui pieni pistos, myönnetään.